Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Front Page
Arkkitehtuuritoimintaa
/ Architecture activities
Kuvagalleria
Arkkitehtuurigalleria
Suosikkilinkit
Ota yhteyttä
/ How to contact
CV
Julkaisuja
Blog
Kotisivu
Kirja-arvostelu – Handbook of Ornament

Klassinen arkkitehtuuri on ensisijaisesti arkkitehtuurikieli. Sen keskiöön on monesti nostettu ornamenttien käyttäminen. Toinen syksyllä lukemani perusteos klassisesta arkkitehtuurista käsittelee ornamentteja vielä siihen aikaan, kun niiden käyttäminen oli luonteva osa suunnittelua.



Vuonna 1888 julkaistiin Franz Sales Meyerin kirja Handbook of Ornament. Tässä kirjassa on 550 sivua ja sekin sisältää sekä korkeatasoisia piirroksia, että selittävää tekstiä. Franz Sales Meyer syntyi 9. joulukuuta 1849 Kenzingenissä Saksassa ja kuoli 6.11.1927 Karlsruhessa. Handbook of Ornament on hänen tunnetuin teoksensa, joka ikään kuin kokoaa hänen opetustyönsä teollisista taiteista. Kirja on taskukirjaversio isommista kuvaportfolioista ja selittävistä teksteistä. Piirroksia on 3000 ja sivuja 540, itselläni kirjaan meni aikaa 32 tuntia.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: koristelun elementit, ornamentti kohteissa ja koristellut esineet. Itse sanoisin tietojen jakautuneen hajaantuneesti eri puolille kirjaa. Tietoa on toisaalta paljon, toisaalta nykystandardein kirja on tänä päivänä liian suppea käsikirjaksi. Kirjan arvo onkin historiallisena kokoomateoksena ja siten esikuvana.


Doorilainen pylväs Ateenassa

 

Esikuvana joko ihminen, eläin, kasvi tai ei mitään

Kirjassa kirjoitettiin vuonna 1888: ”Ihmisen muoto on ollut ja tulee olemaan suosituin objekti taiteen esittämisessä. Halu kuvata aikalaisiaan, siirtää jälkipolville suuret yksilöiden teot, aikakauden tekemät saavutukset, kokonaisten rotujen sekä kansakuntien kohtalot ovat yleismaailmallisia ihmiskunnan parissa; ja myös yritys uudelleen tuottaa potretteja kuuluisista henkilöistä.” Tulkinta on yhä ajankohtainen, vaikka sähköiset mediat ovat muuttaneet maailman.





 

Torikivetys Lissabonissa pohjautuu ornamenttitaiteeseen

 

”Leijonan ohella kotka on käytetyin heraldinen hahmo: Yhdysvallat, Saksa, Itävalta, Preussi, Ranskan II valtakunta, kaikki omistavat kotkan.” Kirjan kotkakuvasto on ollut selvä esikuva omana aikakautenaan, jonka perusteella Amerikan ja Natsi-Saksan kotkat voidaan jäljittää muutamiin säilyneisiin Rooman valtakunnan esimerkkeihin, jotka ovat säilyneet antiikista nykyaikaan pääasiassa kirkon kerääminä arkeologisina museoesineinä. Kotkia sekä leijonia tuotettiin antiikin mallin mukaan paljon variaatioina 1700 -1800-luvuilla. Saksan nykyisen parlamentin kotka puolestaan muistuttaa esikuvan osalta romaanisen kauden mallia, pikemminkin kuin venytetyt goottisen kauden tai kiehkuraiset renessanssin kauden kotkat. Yksityiskohtien osalta moderni kotka yhdistää kuitenkin romaanisen kauden perushahmoon goottilaisia piirteitä sekä nykyaikaista kuvataidetta. Suomen tunnuseläin leijona voidaan tulkita seuraavan saksalaista heraldista mallia Saksasta tulleiden sotilaiden ja heraldikkojen kautta – toisaalta Suomen leijona voidaan liittää jo 1200-luvun tunnuksiin. Toisaalta leijonia oli tuotu jo Rooman keisarikunnan sirkuksiin ja ne olivat Euroopassa tunnettuja Rooman ajoilta monien taidemuotojen kautta. Puolestaan kirjan lähteiden perusteella Venäjän kaksipäinen kotka voidaan yhdistää Pyhään Roomalaiseen Keisarikuntaan. Nykytietämyksen mukaan kaksipäinen kotka ja leijona ovat vielä vanhempia motiiveja ja juontavat alkunsa Lähi-itään.

Berliinin parlamentin moderni kotka

 


Ehkä suurin syy arkkitehtien puolesta ornamenttien hylkäämiseen on kuvataiteellisten lahjojen ja kärsivällisyyden puute. Kukaan arkkitehti ei modernina aikana ole tuottanut kirjan tasoisen kuvakokoelman vertaisia kuvituksia viimeisen sadan vuoden aikana – tosin kirjan kuvakokoelma on kerätty eikä kirjailijan piirtämä. Arkkitehtuurigrafiikka ja varsinkin uusi 1990-luvulta alkanut 3D-arkkitehtuurigrafiikka on ylivertaista verrattuna entisaikaan, kenties esim. Schinkeliä lukuun ottamatta, mutta voisi kysyä, miksi nykyarkkitehtuuri on ollut illustraatioapinoiden temmellyskenttä viimeisen 50 vuoden ajan.

 

Terminator ornamenttina

Sfinksit, kentaurit, yksisarviset ja griffinit eivät riitä: nykyaikana nuoret ovat vanhemmiksi kasvettuaan kyllästyneet ”My Little Pony” – tarinoihin rinnastettaviin esikuviin ja pojille eivät Lassien sekä Tarzanin seikkailut enää riitä. Siinä missä ennen huipennuksena olivat Korkeajännitys-sarjakuvat sekä spagetti-westernit, eivät ne enää tarjoa riittävää visuaalista pläjäystä ja eivät ole riittävän kiinnostavia nykyaikana – siksi siis 3D-animaatiot: Star Wars, Star Trek, Battleship, Alien, Terminator, Independence Day, Transformers, Marvel-tuotannot ja muut sadat ellei tuhannet vastaavien satutuotantojen linjat. Aatteellisesti tällä hetkellä vahvimpana oleva Transformers on kuitenkin melko yksinkertainen viihdeteollisuuden ala, joka pyrkii säväyttämään sälällä ja muodilla. Ilmiönä se on täysin verrannollinen 1800-luvulla vallinneeseen ornamenttitaiteeseen, vaikkakin taiteellinen laatu on melko keskinkertainen ja historiallinen syvyys on onttoa ja puisevaa. Silti arvelisin, että ornamentti-käsikirja on sisällöllisesti antoisampaa kuin esimerkiksi 30 vuotta Transformers -piirroshahmoja ja nyt myöhemmin 3D-animaatioita. Perusongelmana on, että amerikkalaisessa viihdeteollisuudessa on viimeisen sadan vuoden ajan elokuvissa luotu omat säännöt: fysiikan lait ovat venyneet jatkuvasti entistä kauemmas todellisuudesta ja Amerikassa on lähes keksitty rinnakkainen todellisuus omine lainalaisuuksineen. Todellisuudelta näyttävät 3D-animaatiot ovat koomisia, koska niissä olevat fysiikan lait eivät juuri eroa sarjakuvista – elokuvateollisuus on siten rinnastettava klassisten ornamenttien rakenteelliseen logiikkaan, joka hylättiin pääasiassa juuri fysiikan lakien kannalta tarpeettomina. Siten on epäloogista, että Amerikan elokuvan valtavirta on suosittua! Erittäin lyhytnäköistä on myös nykykulttuurin lietsoma avaruusoptimismi, jolla pyritään perustelemaan tuhlailevaa elämäntapaa ja tuhansien miljardien eurojen rahankäyttöpäätöksiä – ongelmana ei ole mielikuvituksen käyttö, vaan se, että fantasiamaailmaa käytetään päätöksenteon perusteena tosiasioiden sijaan. Toki kaikille maailman ihmisille voitaisiin luvata ikuinen elämä terveenä 50 vuoden kuluessa, mutta tulevan kuntavaalivuoden lupauksissa voitaisiin yhtä hyvin luvata jokaiselle suomalaiselle pääministerin kansalaispalkka, oma virka-auto autonkuljettajalla ja kilpailupaikka seuraavissa olympialaisissa – tähän minä vertaisin avaruuden valloituslupauksia.

 

Miksi klassista muotokieltä tarvitaan?

Jatkossa suhtaudun entistä kriittisemmin niihin arkkitehteihin, jotka eivät ole määritelleet perusteellisesti suhdettaan klassisiin ornamentteihin. Takertuminen vuosisadan vanhoihin modernismin ismeihin ei ole enää nykymaailmassa perusteltua: modernismin varhaishistoriassa ei ole nykytietämyksen perusteella enää yhtään vakavasti otettavaa auktoriteettia, joka kelpaisi nykyaikana suoraan esikuvaksi. Puolestaan nykyajan arkkitehtien pitäminen jonkinlaisina auktoriteetteinä heitä tuntien, varsinkin modernien arkkitehtien klassismin kritiikki, on lähinnä hyvää huumoria – kaikkien argumenttien taustalta löytyy lähinnä Aku Ankka, Mikki Hiiri ja Joulupukki.

Kirjan perusteella kansallissosialistinen arkkitehtuuri, esim. Speer, vaikuttaa kömpelöltä ja yksinkertaiselta. Sen sijaan Neuvostoliitossa, jossa oli enemmän resursseja ja osaamista monumentaaliarkkitehtuurissa, luotiin uusia muotoja. Kuitenkaan klassiset koristeet ja ornamentit eivät menestyneet uutena arkkitehtuurina juuri missään 1900-luvun alun jälkeen. Syynä on pääosin kustannustekijät sekä oppimattomuus – kuitenkin kaikissa sivistysvaltioissa korjausrakentamisessa ja jopa rekonstruktioissa on säilynyt osaajien kapea joukko – myös taidehistoriassa asiantuntemusta on pyritty säilyttämään. Arkkitehtuurissa ornamenttien tietotaito on verrattavissa elävien museoiden ylläpitoon – ilman päteviä arkkitehteja perinteinen arkkitehtuuri haihtuisi ilmaan samana tapaan, kuin ilman suojaa jätetyt taide-esineet: eihän mikään museo jättäisi maalauksiaan roikkumaan sähkökaappeihin tai kiinnittäisi grafiikanlehtiä liisterillä valotolppiin.

Maailma toimi ennenkin luetteloiden varassa. Nyt vain klassisia koristeita ei laajalti tarjota luetteloissa kysynnän vähenemisen vuoksi. Eikö se voisi muuttua? Toisaalta verkkokaupoissa on tarjolla nykyään kaikkea mahdollista maailmassa, mutta arkkitehdeille ei käytännöllisellä nykyaikaista suunnittelua tukevalla tavalla. Miksei hyödyllistä kuvatarjontaa ole tarjolla Googlessa tai vastaavissa hakupalveluissa? Googlen ongelma on, että sitä ei ole suunniteltu arkkitehteja varten! Google on osittain Yhdysvaltojen puolustusministeriön ja osittain amerikkalaisten kaupallisten korporaatioiden alainen projekti – sillä ei ole aikomustakaan toimia korkeatasoisilla tieteellisillä tai taiteellisilla tavoitteilla.



Räystäspäätteitä tuotetaan edelleen massatuotantona tavallisiinkin rakennuksiin Ateenassa

 

Kirjan viimeinen osa, suurin osa, koristellut objektit, on pääosin vanhanaikainen nykyaikana. Syynä on käyttöesineiden teollisuustuotannon muuttuminen. En pidä käyttöesineitä 1800-luvulta hyödyttömänä osiona, päinvastoin se on lähes yhtä avartava, kuin museokäynnit, sillä esitettävä tavaramäärä ylittää Suomen museoiden näyttelyt, varsinkin laadultaan. Perusongelma lähestymistavassa on, että kodinkoneiden aikakausi ei ollut vielä alkanut – sähkö ei ollut vielä yleistynyt. Moderni lamppu tuohon aikaan toimi öljyllä tai parafiinillä – kirjassa on sähkölaitteista esillä vain yksi sähköllä toimiva lamppu. Erikoinen yksityiskohta on, että huiskuja valmistettiin 1800-luvun lopulla vajaa puoli miljardia vuosittain, siis ajalla ennen koneellista ilmastointia. Valtaosa kirjan objekteista onkin huiskujen tapaan työvoimavaltaista käsityötä.

Kirja on kokonaisuudessaan melko konservatiivinen. Kirjan lopussa on Johanneksen ilmestyksen 22. luvun 13 säe: Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Englanniksi se on Revelation XXII 13: ”I am Alpha and Omega”. Kirjan uskontopohjaisuus on selvä valinta, jota kirjoittaja piti työnsä pohjana.

Nykypäivän realistinen maailmankuva on, että kasvua ja luonnonvaroja ei ole loputtomiin ja mahdollisuudet eivät ole rajattomia. Avaruutta ei ole valloitettu ja maapallon ulkopuolella on löydetty vain bakteerien tasolla olevaa elämää. Vaikka elämää todennäköisesti on muualla linnunradalla, ei tähtimatkustamiseen ole teknologiaa eikä nykyteknologialla voida saada yhteyttä muihin elämänmuotoihin linnunradalla, muista galakseista puhumattakaan. Näköpiirissä ei ole edes teknologiaa, jolla voisi matkustaa Mars-planeetalle ja palata hengissä maapallolle takaisin, muista lähitähdistä puhumattakaan. Tiedossa olevat teknologiat tarjoavat niin hitaan ja epävarman keinon tähtimatkailuun, että kummempaa elämää kuin bakteereja sekä viruksia ei voida lähettää aurinkokunnan ulkopuolelle. Muut aurinkokunnan alueet eivät tuota taloudellisesti nykytietämyksellä, maapallon kantokyky on ylitetty nykykulutuksella ja jaettavaa riittää henkeä kohden entistä vähemmän. Näissä on sellaisia perusteluja, minkä vuoksi klassinen arkkitehtuuri ja paluu ihmiskunnan historiallisille juurille ovat hyvä vaihtoehto ihmiskunnan identiteetille. Jos hyvin todennäköisyyttä vastaan linnunradalla olisi elämää, joka olisi kehittänyt niin edistynyttä teknologiaa, että he pääsisivät aurinkokuntaan, kummasta he olisivat enemmän kiinnostuneita:

1) Itsekkäästä torailevasta ihmiskunnasta, joka kuvittelee olevansa linnunradan älykkäin, mutta kykenee ainoastaan tuhoamaan oman planeettansa ja viljelee vihamielisiä mielikuvia aurinkokunnan ulkopuolisesta elämästä. Ihmiskunnasta, jonka arkkitehtuuri kertoo, miten paljon voimaa ja kykyä matkustaa ulkoavaruuteen he haluaisivat saada, mutta eivät tiedä, miten se oikeasti toteutetaan.

2) Historiansa huomioon ottavasta yhtenäisestä ihmiskunnasta, joka on myöntänyt, että se ei kykene laajentumaan aurinkokunnasta, pyrkii kestävään planeettansa asuttamiseen ja viljelee jumalallisia mielikuvia mahdollisesta aurinkokuntaan saapuvasta ulkopuolisesta elämästä. Ihmiskunnasta, jonka arkkitehtuuri kertoo heidän mittapuillaan pitkästä historiastaan.

Itse arvelisin, että ihmisen paras vaihtoehto on tosiasioiden huomioon ottaminen. Ylikorkea innostus ja kiire avaruusekspansioon eivät ole niin kiireisiä kuin oman planeetan toimivuuden varmistaminen, varsinkin koska avaruuden valloittaminen ei ole mikään muutaman vuosikymmenen projekti.

 

 

 

 


 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Front PageArkkitehtuuritoimintaa/ Architecture activitiesKuvagalleriaArkkitehtuurigalleriaSuosikkilinkitOta yhteyttä/ How to contactCVJulkaisujaBlog