Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Front Page
Arkkitehtuuritoimintaa
/ Architecture activities
Kuvagalleria
Arkkitehtuurigalleria
Suosikkilinkit
Ota yhteyttä
/ How to contact
CV
Julkaisuja
Blog
Kotisivu
Kirja-arvostelu – Classical Architecture

Klassinen arkkitehtuuri on siten oleellista, että suurin osa maailman arkkitehtuurista pohjautuu siihen. Luin syksyllä kaksi perusteosta klassisesta arkkitehtuurista, jotka olivat mielestäni kuvituksen puolesta parhaimpia tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Vuonna 1990 julkaistiin Robert Adamin kirja Classical Architecture – a Complete handbook. Kirjassa on 320 sivua ja se on visuaalisesti korkeatasoinen piirrosten ja selittävän tekstin yhdistelmä. Itse luin kirjan 23 tunnin ajassa.






Classical Architecture yrittää systemaattisesti löytää järjestyksen 4800 vuodesta arkkitehtuurihistoriaa – johdanto renessanssiin on ehkä liikaakin yksinkertaistettu kymmeneen teksti-kuva-aukeamaan, mutta toisaalta se palvelee myyttiä klassisesta arkkitehtuurista. Alun itselleni tutut aikakaudet ja kohteet näyttäytyvät toki hienoina piirroksina, mutta käsittelyltään liian suppeasti esitettyinä.





Egyptiläistä kuvakirjoitusta

 

Kirjan taustaa

ADAM Architecture on merkittävä 80 hengen toimisto Englannissa, joka perustettiin 1955. Yritys on keskittynyt nykyaikaiseen traditionaaliseen ja klassiseen suunnitteluun, joka tunnetaan termillä ”Uusi Klassinen Arkkitehtuuri”. Vuosina 1728 -1792 elänyt Robert Adam on keskeinen kantava käsitteellinen taustavoima, jonka aatetta vuonna 1948 syntynyt samaniminen Robert Adam ylläpitää. 1700-luvulla elänyt Robert Adam kehitti nimeään kantavan tyylin ja oli Britanniassa klassisen tyylin elvyttäjä ollen erittäin tuottelias arkkitehti. Nykyinen ADAM Architecture harrastaa arkkitehtuuria ja urbanismia sekä toimii akateemisella tasolla. Yritys tuottaa myös sekä tutkimustietoa että esittelee tuotantoaan julkaisuissaan.

Mielenkiintoinen käsitteellinen tulkinta on, että oppineet toivat keskiajalla Rooman ja Bysantin arkkitehtuurin taas Euroopan keskiöön – jalompien mittasuhteiden takia. Toinen sovitteleva tulkinta on, että keskiaika oli moraalinen aika, jolloin anonyymit, mutta kilpailevat työläiset tekivät kauniita käsintehtyjä tuotteita. Näkökulma myös korostaa kärkeä sekä Britanniaa. Kirjassa on terävä analyysi ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisestä ajasta: ”taloudellisen ja sosiaalisen kaaoksen ratkaisu autoritäärisyydellä, Espanjan sisällissodan synnyttämä innostus sodan häviäjiin ja puolueettomien maiden vakaus”, olivat linjanjakoja. ”Toisen maailmansodan kielletty modernismi valtasi kaikki taiteelliset sekä arkkitehtuuriset instituutiot ja tukahdutti klassisen perinteen jäänteet” sodan jälkeen. Öljykriisi johti sympaattisemman ilmaisun etsimiseen ja klassinen perinne syntyi uudelleen. Aurinkokunnasta ei ole löydetty bakteereja suurempaa elämää maapallon ulkopuolelta. Avaruuden koloniasointi on rajoittunut yhteen maata satelliitin tavoin kiertävään avaruusasemaan, jonka avaruusromu voi tuhota millä hetkellä tahansa. Havaittiin, että ihmiskunta ei voi pelastua muuttamalla avaruuteen, vaan ihmiskunta voi pelastaa itsensä vain estämällä ihmisiä tuhoamasta elämän maapallolta.

 

Klassinen arkkitehtuuri Suomessa

Hyvä argumentti on, että klassisen arkkitehtuurin säännöt johtavat sellaiseen harhaanjohtavaan käsitykseen, että kyseessä on vain vanhojen sääntöjen käyttöä ja luovan potentiaalin välttämistä. Käsitys on hyvin yleinen katsantokanta nykyarkkitehtuurissa. Voisi jopa sanoa, että klassisen arkkitehtuurin uuden polven suunnittelijoiden katoaminen Suomessa johtuu osaajien puutteesta korkeakouluissa: on erikseen arkkitehtuurin historia ja erikseen uusi suunnittelu ja kokeellinen nykyarkkitehtuuri. Jaottelu painottaa sitä, että klassinen arkkitehtuuri keskittyy korjausrakentamiseen – sen sijaan uudisrakennuksina klassista arkkitehtuuria kavahdetaan. Kun esimerkiksi katsoo Suomen Arkkitehtitoimistojen Liiton ATL :n jäsenluetteloa, niin klassista arkkitehtuuria esiintyy ainoastaan korjausrakentamisen ja lisärakentamisen parissa, lisärakentamisenkin osalta vain erittäin kapealla ja pienellä sektorilla, useimmissa tapauksissa lisärakentaminen on vain modernin lisukkeen lisäämistä vanhan rakentamisen yhteyteen. Suomessa klassista arkkitehtuuria uudisrakentamisessa pidetään syntinä, niin modernin arkkitehtuurin edustajien, kuin jopa 1980-luvulla syntyneen niin sanotun postmodernin koulukunnan parissa. Tämän päivän suomalainen arkkitehtuuri on taas erikoisosaajien parissa yhdistynyt ”massoittelijoiden ja kuorruttelijoiden koulukunnaksi”, kun taas nykyään rakentamisen valtavirta on edelleen suorakulmaista elementtirakentamista sekä kansanomaista talonrakentamista, tosin erilaisilla painotuksilla, kuin esimerkiksi 1960 -1970-luvuilla.

Pidän Robert Adamin kirjaa hyödyllisenä kaikille, jotka ovat tekemisissä arkkitehtuurin kanssa. Suomalaisissa korkeakouluissa syntyvä käsitys klassisesta arkkitehtuurista on melko kapea. Pääsyy tähän on, että osaajien joukko on vähäinen ja keskittyy korjausrakentamiseen, jolloin toiminta painottuu vanhan kopioimiseen, eikä uutta luovaan suunnitteluun. Tämä on Suomessa luonut sen kierteen, että nuoret suunnittelijat vieroksuvat klassista suunnittelua, koska eivät näe siinä mahdollisuutta luoda mitään uutta. Syy nuorille syntyvään asenteeseen on kuitenkin enemmän rakenteellinen alan sisäinen ongelma, kuin todellinen käytännön ongelma. Vähäisen kiinnostuksen johdosta myös lähteitä on harvoja, joka aiheuttaa entisestään heikkenemisen kierteen – kun lähteitäkään ei ole, on maa jo lähtökohdiltaan köyhä.

Kirjassa on paitsi yleistä teoriaa, myös käytännön suunnittelun teoriaa. Hyvin muotoiltu havainto, joka vastaa omia löydöksiäni on: menneisyydessä ei ollut standardimittoja sekä tarkkoja välineitä ja tämä johti mittasuhteiden käyttöön mitoituksessa, kuten 3:4:5-kolmioihin suoran kulman tekemisessä ja mittasuhteisiin luottamisessa pikemminkin kuin mittoihin tiedon siirtämiseen rakentamisessa. Mittasuhteet johdettiin alkuaikoina arkkitehdin fysiikasta ja idealisoidusta ihmisruumiista. Antiikin aikana vaikutti vakaumus, että matemaattinen todiste oli jumalallinen ja tämä antoi mittasuhteille mystisen sekä uskonnollisen merkityksen. Nykyarkkitehtuurissa puolestaan vallitsee suuntaus, jossa arkkitehti leikkii jumalallisesti taloja muotoilevaa yliluonnollista jättiläistä, joka voi suunnitella täysin omista oikuistaan riippuvia mittasuhteita – tämä on kuitenkin suunnitteluteoriaa – käytännössä suunnitelman edetessä toteutukseen pelkistyvät suunnitelmat yleensä joko laatikoiksi tai rakenteet muuttuvat valheiksi.

Palladion vaikutuksesta pylväikkökäytävät talojen edessä yleistyivät – Palladio luuli niiden vallinneen Roomassa yleisenä rakennustapana, mutta tämä oli harhaluulo, josta kuitenkin 1500-luvulta alkaen muodostui uusi käytäntö, joka on edelleen osin olemassa modernissa arkkitehtuurissa. Kirja avaa näkökulmia klassisen arkkitehtuurin teoreettisiin oppi-isiin – Vitruviukseen, Albertiin ja Palladioon – myös muutamiin vähemmän tunnettuihin tekijöihin. Kolmen edellisen rinnalla mainitsemisen arvoiset tekijät ovat Serlio ja Schinkel, jotka olivat aikoinaan pioneereja rakennuspiirrosten julkaisemisessa – Serlio 1500-luvulla ja Schinkel 1800-luvulla. Serlion vaikutus oli suurin Palladio-ilmiön synnyssä ja Schinkel on klassisen arkkitehtuurin viimeisin suuri esikuva. Arvioiden mukaan Schinkel on verrattavissa Vitruviukseen, Albertiin ja Palladioon, piirrosten osalta hän on edelleen hyvä tavoitetason edustaja, siinä missä vain Palladiolta on jäänyt jälkeen tarkkoja piirroksia. Sitä viivakirjoa ja tilallisuutta, jota on Schinkelin piirroksissa, ei tavoita CAD-piirtämisellä. BIM luo harhaluulon kaiken esittämisestä mallissa, mutta tosiasiallisesti sen esitystapa on vieraantunut liikaa arkkitehtuuria tukevasta kuvataiteellisesta ajattelusta. Schinkel syntyi 13.3.1781, toimi 1810 -1830 Preussin virkamiesarkkitehtina ollen mukana suuressa määrässä toteutuksia. Ollessaan edelleen töiden parissa itsenäisenä arkkitehtina sai hän yllättäen sairauskohtauksen joutuen koomaan 11.9.1840 ja kuoli 9.10.1841 ollen yli vuoden halvaantuneena. Traagisen kohtalon jälkeen hänen tuotantoaan julkaistiin laajalti ja hän oli arkkitehdeille tunnetuimpia esikuvia modernismin läpimurtoon saakka. Schinkel on yhä nykystandardein mitattuna esimerkillinen arkkitehti, huonekalusuunnittelija, designeri ja maalari. Seuraavan vuosisadan modernin kauden arkkitehtejä on vaikeaa verrata Schinkeliin, koska heidän piirtämisen laatunsa epämääräistyi ammattiuran edetessä ja he ovat joutuneet riippuvaisiksi markkinataloudessa toimimisen kurjistavista olosuhteista – tästä näkökulmasta Schinkeliä voisi pitää yhtenä maailman legendaarisimpana arkkitehtina ja hänen jälkeensä kaikki myöhemmät arkkitehdit ovat jääneet yhtä arkisiksi kuin puuro ja ruisleipä.



Schinkelin arkkitehtuuria Berliinissä

 

 

Klassinen arkkitehtuuri – tyyli vai kieli?

Kirja itsessään pyrkii kyseenalaistamaan vapaamuotoisen arkkitehtuurin, jossa ei ole koristeiden ja arkkitehtuurikielen osalta selkeitä ajatuksia. Moderni lähestymistapa on, että järjestystä pyritään esittämään systemaattisesti ja analyyttisesti. Klassisen arkkitehtuurin mielikuvat ovat, että sitä ajatellaan ”tyylillisesti”, sen sijaan, että sitä ajatellaan ”kielellisesti”, arkkitehtuurin kautta ollen tietoisia siitä, että variaatioiden sekä merkitysten määrä on satoja miljoonia. Moderni arkkitehtuuri on nykyään suosittu lähinnä siitä syystä, että sen kieli on yksinkertaisempaa ja keskittynyt rakennusten edulliseen massatuotantoon. Kuitenkin miksi investoida suuria resursseja muodollisiin kokeiluihin, joiden pohjalla ei ole riittävää arkkitehtuurin tuhansien vuosien traditioiden tuntemusta? Riskinä on virheinvestointi niin sanottuihin uusiin valkoisiin elefantteihin. Nykyarkkitehtuurin suuri variaatioiden määrä on katoavaista – samaan tapaan, kuin Suomen historian sadat tuhannet kadonneet ilman arkkitehtuurikoulutusta rakennetut puuröttelöt. Maailman maat yleensä haluavat esiintyä suurempina ja vauraampina kuin mitä ovat, mutta rakentamisen rakenteellinen rehellisyys on kyllä ammattilaisten havaintokyvyllä nähtävissä.



Tuhansia vuosia vanha kivirakenne Ateenan keskustassa

 

On huomattava, että nykyaikana klassisen arkkitehtuurin käyttäminen edellyttää suuren esimerkkitapausten määrän läpikäyntiä – samaten kuin tietoisuutta myös muista kulttuureista niin läheltä kuin kaukaa. On tunnettava laajasti erilaisia ratkaisuja ja verrattava niitä toisiinsa. Nykyään tarvitaan vielä ensisijaisesti laajaa sekä tarkkaa teknistä ja rakenteellista osaamista. Arkkitehtuurissa kiinnostava haaste on luoda uusi muotokieli, joka olisi pohjaltaan yhtä vahva, kuin klassisen arkkitehtuurin muotokieli. Tämä on haaste, sillä yhteiskuntajärjestys on täysin muuttunut ja kokeilut jäävät nykyään marginaaliin. Nykyään traditiosta poikkeaminen on normi. Klassinen arkkitehtuuri on 1800-luvulta yleensä pärjännyt, kun valtiovalta on pitänyt sitä perusteena – näin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa ja Euroopassa. Nykyaikana klassinen arkkitehtuuri ei ole minkään maan virallinen kieli – mutta sillä on lähes joka maassa sekä pienen sektorin markkinat että popularisoidut markkinat. Esimerkiksi tunnetuimpia kohteita kotimaassa on uutta pohjoismaista lähes moderniksi karsittua klassista tyyliä edustava Vantaan Kartanonkosken kaupunginosa - joka on akateemisella tasolla vakavasti otettava koe - ja puolestaan popularisoituna kokeena Tuurin kyläkaupan klassista tyyliä kopioiva elementtijulkisivu. Varsinaisesti mannermainen klassinen arkkitehtuuri jäi Suomessa syrjään jo 1800-luvun lopulta Jugend-tyylin myötä ja lähes kaikki myöhempi tuotanto on ollut skandinaavisen mallin työstämistä. Suomen itsenäisyyden varhaisajan uusklassismi oli sekin hyvin askeettista, mikä oli ennakoiva siirtymisvaihe modernismiin. Robert Adamin kirjassa on poikkeuksellista, että sen käyttäminen tekee kirjoittajan hyödylliseksi. Kirjoittaja on myös siten rehellinen, että hän on valinnut korkeatasoiset tieteelliset tavoitteet ja pysynyt niissä. Ottaen huomioon vielä praktiikan, ei vastaavaa tekijää ole nähty itsenäisessä Suomessa.

Kirjan piirrokset eivät ole kirjoittajan henkilökohtaisesti piirtämiä ja jäävät jälkeen esim. Schinkelin arkkitehtuuripiirroksista, mutta systemaattinen kokoelma kuvituksessa nousee arvoltaan yksityiskohtien puutteesta sekä suurpiirteisyydestä huolimatta. Kirja vie arkkitehtuurin perimmäisten kysymysten äärelle, myös modernissa arkkitehtuurissa, ja siksi pidän teosta mielenkiintoisimpana erikoisteoksena, jonka olen tänä vuonna arkkitehtuurista lukenut, myös filosofisesti – kirja herättää arvioimaan arkkitehtuurin perusteita. Kirja auttaa myös englanninkielisissä sanonnoissa sekä viestinnässä. Se on erittäin hyödyllistä, kun ajattelee sanoin arkkitehtuurista. Sanoisin myös kirjan olevan siten harvinainen ajatuskokoelma, että se on abstraktilla näkemyksellään uskottavasti herättänyt minut kyseenalaistamaan arkkitehtuurin perusnäkemyksiäni laajemmin.

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Front PageArkkitehtuuritoimintaa/ Architecture activitiesKuvagalleriaArkkitehtuurigalleriaSuosikkilinkitOta yhteyttä/ How to contactCVJulkaisujaBlog