Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Front Page
Arkkitehtuuritoimintaa
/ Architecture activities
Kuvagalleria
Arkkitehtuurigalleria
Suosikkilinkit
Ota yhteyttä
/ How to contact
CV
Julkaisuja
Blog
Kotisivu
Suomen 2020-luvun hävittäjäkauppa Osa 2
Jatkoa edellisestä...



F-16C FIGHTING FALCON – LUOTETTAVAN TYÖJUHDAN JATKOVERSIO




Kuvassa amerikkalainen F-16 Farnboroughssa 2016.

General Dynamics kehitti F-16 Fighting Falcon koneen 1960 -1970-luvulla. Yhtiö on siirtynyt Lockheed Martinille. Koneita on tuotettu yli 4,500 kappaletta ollen käytössä 26 maassa. Koneen tuotekehittely käytännössä onnistui. Tavoitteena oli alun perin ketterä, voimakas sekä kevyt hävittäjä. Hanke oli osin kilpaileva F-15-ohjelman kanssa, mutta sai tarvittavan rahoituksen ja kone lensi jo 1974. Vuonna 1975 eurooppalaiset yhteistyökumpanit Belgia, Tanska, Alankomaat ja Norja tekivät alustavia tilauksia ja pari vuotta myöhemmin toimituksia. Vaikka hankkeen suunnittelutapaa ei noudatettu F-35-projektissa, kelpasi F-16-mallin markkinointitapa sekä liitolaisuusmalli F-35-koneen myyntiin.

Kone on nopea ensi linjan hävittäjä, joka kestää ne rasitteet, joita lentäjäkin äärioloissa. Koneen huomioarvoisa tekijä on kuplamallinen raamiton ohjaamo, jossa on hyvä näkyvyys. Kuomu on polykarbonaattia, jonka näkökenttä on 360 astetta, 40 astetta alaspäin sivulle, ja 15 astetta alas eteenpäin. Neuvostolliittolainen ja myöhemmin venäläinen lentokonesuunnittelu on omaksunut tämän saman nostetun lentäjän hyvän näköalapaikan vielä voimakkaammin korostettuna, kuin amerikkalaisissa koneissa. Yksi F-35 hankkeen kritisoitu puoli on, että lentäjän näkymät ovat rajallisemmat. Lentäjän nostettu ja avainsijainti mahdollistaa tarkemman muodostelmalennon, nopeamman tilanteen hahmotuksen  ja siten on käytännöllisesti oleellisempi. Aerodynaamisesti F-16-kone on epävakaa, mutta vakaus lisääntyy korkealla nopeudella.

F-16 koneesta tunnetaan 12 varianttia ja lisäksi näistä useampia tuotantoeriä, jotka sisältävät tekniikkamuutoksia. F-16A on yksipaikkainen hävittäjä, josta on viisi tuotantoerää. F-16B on edellisestä kaksipaikkainen. F-16C on yksipaikkainen vuonna 1984 tuotantoon otettu malli ja D edellisestä kaksipaikkainen versio. F-16E on yksipaikkainen uusi versio ja F-16F on edellisestä kaksipaikkainen versio – näistä on lisäksi kolme tuotantoerää. F-16IN on Intian hylkäämä tuotantoerä ja F-16IQ on Irakiin myyty malli. F-16N on U.S. Navyn uusi malli, joka pohjautuu F-16C/D tuotantoerään 30. F-16V on vuonna 2012 ehdotettu tuotantoerä ja QF-16 on kauko-ohjattava hävittäjäversio vuodelta 2013. F-16 tuotantoerä 70/72 on uusi versio, jota on tarjottu tuotantoon Intiaan.

Konetta on käytössä Yhdysvalloissa ja koneesta on tehty myös myös kauko-ohjattava versio sekä koneen elinkaarta kasvatetaan päivityksillä. Israel osti vuonna 2000 sata uutta konetta 45 miljoonan USD kappalehintaan. Koneita on myös muslimi- sekä arabimaissa Pakistan, Turkki Bahrain, Irak, Jordania, Marokko, Oman Arabiemiraatit ja Egypti. Käyttö jatkuu edelleen seuraavissa maissa: Belgia, Chile, Tanska, Kreikka, Israel, Indonesia, Alankomaat, Norja, Puola, Portugal, Taiwan, Etelä-Korea, Romania, Singapore, Thaimaa ja Venezuela. F-16 käyttökustannuksiksi on arvioitu 7,000 USD / tunti.

Ominaisuudet: F-16C Fightning Falcon

Mitat

Pituus 15.06m Leveys 9.96m Korkeus 4.88m

Siipien pinta-ala

27.87 neliötä

Tyhjäpaino

8,570 kg

Maksimi lähtöpaino

19,200 kg

Maksiminopeus

Mach 2.0

Lentomatka

4,220 km lisäsäiliöillä

Taistelusäde

550 km 1,800 kg pommeilla

Lentokorkeus

maksimi 15,240 m

Nousunopeus

254 m/s

Kuorman kesto

9.0g

Kiinteä aseistus

20 mm tykki ja 511 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, pommeja ja muita asejärjestelmiä käytössä on laaja valikoima – kiinnityskapasiteetti 7,700 kg

Ydinasevalmius

Kyllä – Yhdysvallat, Israel, Pakistan

 

Koneen moottori on moottori General Electric – yhtiöltä. Tutkasta vastaa Westinghouse, mutta myös muita tutkamalleja on käytetty vientimalleissa.

 

F-15E STRIKE EAGLE – AMERIKKALAINEN ERIKOISKONE

 

Esikuvana 1988 käyttöönotetulle McDonell Douglasin F-15E-koneelle oli venäläinen MiG-25-kone, kun taas Venäjä kehitti Su-27-koneen vastineeksi amerikkalaiselle F-15-koneelle. Amerikkalaista F-16-konetta vastaamaan kehitettiin puolestaan Mig-29, kunnes 2006 Venäjä yhdisti Sukhoin ja Mikoyanin tehtaat yhteen. Koska Yhdysvallat on melko eristyksissä Pohjois-Amerikassa, ovat he kehittäneet suuria pitkän kantaman pommikoneita, kuten B-2, B-1, F-117 ja B-52, siinä missä Euraasiassa on luotettu raskaisiin hävittäjäkoneisiin. Toisaalta Yhdysvallat on asennoitunut myös operoimaan lentotukialusjärjestelmillä, jotka ovat nykyään maailman vahvimmat. Yhdysvaltojen aiempana suunnitelmana on ollut korvata lentotukialuksilla operoivat F-15-koneet uusilla F-35C-koneilla.

Yhdysvaltojen ilmavoimat oli suunnitellut korvaavansa kaikki entiset koneensa F-22 ja F-35 koneilla ja poistavansa vanhat käytöstä. Uuden teknologian kanssa tulleiden ongelmien myötä suunnitelma onkin muuttunut siten, että F-22-koneiden määrä jäi vain neljännekseen aiotusta ja F-15-koneita modernisoitaisiin uusimmalla teknologialla sekä kapasiteetilla – näin elinkaari jatkuu vuoteen 2040 saakka. Käyttäjiä F-15E Strike Eagle koneelle ovat Yhdysvallat (213 konetta), Israel (25 konetta), Etelä-Korea (58 konetta), Saudi-Arabia (70 konetta jotka päivitetään ja tilataan 14 uutta) ja Singapore (40 konetta). Koneen aikaisempi versio oli McDonell Douglasin 1976 käyttöön otettu F-15 Eagle, joita on Yhdysvalloissa (254 konetta), Japanissa ja Saudi-Arabiassa (70 yksipaikkasta ja 16 kaksipaikkaista konetta). Osin esikuvana oli 1974 käyttöön otettu Grumman F-14 Tomcat jota on yhä käytössä Iranissa, kun taas Yhdysvallat on lopettanut koneen käytön ja tuen. Koneita on tuotettiin 712 kappaletta. Iranin konemalli on tukenut kansainvälistä tuotekehittelyä käänteisellä suunnittelulla Iranin kautta, mutta Iranin yhteistyökumppanit ovat laajemmin tuntemattomia.

 

Ominaisuudet: F-15E Strike Eagle

Mitat

Pituus 19.43m Leveys 13.05m Korkeus 5.63m

Siipien pinta-ala

56.5 neliötä

Tyhjäpaino

 14,300 kg

Maksimi lähtöpaino

 36,700 kg

Maksiminopeus

Mach 2.5 +

Lentomatka

3,900 km lisäsäiliöillä

Taistelusäde

1,270 km

Lentokorkeus

maksimi 18,200 m

Nousunopeus

254 m/s

Kuorman kesto

9 g

Kiinteä aseistus

20 mm tykki, 510 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Laaja valikoima ohjuksia ja pommeja – kuljetuskapasiteetti 10,400 kg

Ydinasevalmius

Kyllä – Yhdysvallat, Israel

 

 

EUROFIGHTER TYPHOON – YHTEISEUROOPPALAINEN TYÖJUHTA



 Kuvassa Eurofighter Typhoon Farnboroughssa 2016

Eurofighter Typhoon kone syntyi, kun muita eurooppalaisia maita päätti luopua osallisuudesta Ranskan Dassault Rafale-projektiin. Hankkeen päävetäjä on ollut British Aerospace EAP eli BAE. Hankkeessa on mukana Britannian ohella tasavahvalla panoksella Saksa ja pienemmillä osuuksilla Italia ja Espanja. Kone on ollut tuotannossa vuodesta 2003 alkaen.

Tähän päivään saakka Eurofighter Typhoon koneita on tuotettu 478 kappaletta. Koneen nykyinen yksikkökustannus on 90 miljoonaa euroa eli 101 miljoonaa USD. Jos koneen kehitys- ja tuotantokustannukset lasketaan mukaan, koneen yksikköhinta on 131 miljoonaa USD – tällöin koko ohjelma on tähän mennessä maksanut 63 miljardia USD + käyttömenot. Britannian ohjelmakustannuksiksi vuonna 2011 arvioitiin 23 miljardia puntaa, Saksan arvioi 2009 systeemin maksaneen 90 miljoonaa euroa konetta kohden, mikä summattuna olisi 14 miljardia dollaria. Espanja on arvellut projektipanoksensa olleen vuonna 2010 noin 11,7 miljardia euroa, joka vastaa 13,0 miljardia USD. Vuonna 2009 Saksa osti 31 konetta 2,8 miljardin euron hintaan eli 90 miljoonan euron kappalehintaan, tämä vastaa nykyrahassa 101 miljoonaa USD. Eurofighterin käyttökustannuksiksi on arvioitu 8,200 -18,000 USD / tunti. Suomen nykykäytöllä tämä vastaa vuosittaisina tuntikuluina 72-158 miljoonaa USD.

Eurofighter koneet ovat jaettu kolmeen tuotantoerään, joista ensimmäistä tuotettiin 148, toista on tuotettu tai tuotetaan arviolta 251 ja kolmatta tuotetaan arviolta 200 kappaletta. Tämän lisäksi tuotantoerän ohella teknologia vaihtelee tilausmaasta riippuen. Eurofighterin arvioitu tuotantomäärä tulee olemaan 599 konetta, joista Britannialla 160, Saksalla 143, Italialla 96, Espanjalla 73, Saudi Arabialla 72 Kuwaitilla 28, Itävallalla 15 ja Omanilla 12 konetta. Britannialla on Tornadojen ohella myös Typhoon koneita ja nyt uusimpana tulossa ovat F-35B -koneet.

Typhoon hävittäjistä on tehty vientisopimuksia, mutta osa alkuperäisestä teknologiasta on edelleen salaista. Itävalta päättyi valitsemaan Eurofighterin ja hylkäsi F-16 ja JAS 39 Gripen-koneet – se sopi maksavansa 127 miljoonaa USD kappaleelta vähän käytetyistä koneista. Saudi Arabia on sopinut 72 koneen kaupasta 4.2 miljardin USD hintaan kappalehinnan ollessa 58 miljoonaa - hinta on myöhemmin noussut. Oman sopi 2010 hankkivansa 12 Eurofighteria ohittaen JAS 39 Gripenin. Kuwait on sopinut 9 miljardin USD kaupasta saaden 28 konetta peräti 323 miljoonan USD kappalehintaan – kallis sopimus selittyy muilla sopimusjärjestelyillä. Muita konetta harkitsevia maita ovat Bahrain, Belgia, Bulgaria, Kanada, Suomi, Indonesia, Malesia, Peru, Puola, Serbia ja Vietnam. Kaupat ovat epäonnistuneet Tanskan, Kreikan, Intian, Japanin, Norjan, Qatarin, Singaporen, Sveitsin, Turkin ja Arabiemiraattien kanssa – useat näistä maista ovat valinneet F-35-koneen.

Britannia ja Italia ovat käyttäneet Eurofighter Typhoon koneita sotatehtävissä jo viisi vuotta. Britannialla on suunnitteilla korvata Tornado-koneet Eurofighter -koneilla vuoteen 2030 mennessä. Eurofighter koneilla on ollut muutamia vakavia onnettomuuksia, mutta suhteellisen vähän lentotunteihin ja koneiden määrään verrattuna. Koneita on tuhoutunut käytössä neljä ja kaksi lentäjää on kuollut – samalla lentotunteja on ollut 240,000.

Eurofighter on suunniteltu Rafalen tapaan kaksimoottoriseksi kahdella ilmanottoaukolla, delta-siivillä ja edessä olevilla kanansiivekkeillä sekä takaosan pystysuuntaisella sivuvakaajalla. Koneen muotoilullinen tuntomerkki on myös kaareutuvat kulmikkaat kaksi ilmanottoaukkoa ohjaamon alla, joiden alapuolella on puolestaan etulaskuteline. Koneen etuosan kulmikkuus erottaa sen selkeästi läntisistä hävittäjämalleista, mutta puolestaan muistuttaa hieman Venäjän viime vuosikymmenten MiG ja Sukhoi -koneiden ilmanottoaukkojen kulmikkuutta – eron tosin on Typhoonin deltasiivet poiketen venäläisten kapeammista siivistä, etuosan ohjaussiivekkeet vain Typhoonissa, ilmanottoaukkojen vaakasuuntainen kaarevuus poiketen venäläisten taakse taipuvista erillään olevista ilmanottoaukoista sekä yksi sivuvakaaja Typhoonista poiketen venäläisten kahdesta sivuvakaajasta. Rafalen tapaan Typhoon on tietokoneohjattu fly-by-wire- järjestelmällä ja sen materiaalit ovat osin komposiittimateriaaleja, jotka vähentävät tutkajälkeä, mutta kone ei ole häivehävittäjä. Koneelle on arvioitu 6000 lentotunnin kestävyys. Koneessa on korkeatasoisia eurooppalaisia ohjaus-, tutka- ja muita toimintajärjestelmiä. Lentokoneen lento-ominaisuudet ovat kilpailukykyisiä verrattuna muihin käytössä oleviin ensilinjan hävittäjiin.

 

Ominaisuudet: Eurofighter Typhoon

Mitat

Pituus 15.96m Leveys 10.95m Korkeus 5.28m

Siipien pinta-ala

 51.2 neliötä

Tyhjäpaino

 11,000 kg

Maksimi lähtöpaino

 23,000 kg

Maksiminopeus

Mach 2.0

Lentomatka

 2,900 km

Taistelusäde

600 km (matala maahyökkäys), 1,389km (korkealta matalalle ja korkealle maahyökkäys), 1,389 km esim. tunnistuslennot

Lentokorkeus

maksimi 19,812 m

Nousunopeus

315 m/s

Kuorman kesto

+9g / -3g

Kiinteä aseistus

27mm tykki ja 150 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

13 kiinnityspaikkaa kuormalle. Ohjuksia ja pommeja käytössä on laaja valikoima. Kapasiteetti 7,500 kg.

Ydinasevalmius

Kyllä – Britannia, NATO

 

Koneen valmistusvastuu on jaettu monikansallisesti Alenia Aermacchi, Airbus Group, BAE Systems ja Eurofighter Jagdflugzeug GmbH -yhtiöille.

 

DASSAULT RAFALE – RANSKALAINEN MONITOIMIHÄVITTÄJÄ

 

Dassault Rafale on ranskalainen hanke, joka täydentää Mirage 2000 -konemallia. Koneesta alun perin suunniteltiin eurooppalaista yhteishanketta, mutta Italia, Saksa Espanja ja Britannia päätyivät kehittämään Eurofighter Typhoon -konetta. Ranskan ilmavoimat suunnittelee koneen palvelevan ensi linjan hävittäjänä vähintään vuoteen 2040 saakka. Dassault on pitkällä myös miehittämättömien lentokoneiden valmistuksessa.

Rafale -hankkeen ohjelmakustannuksiksi on arvioitu 2013 noin 46 miljardia euroa, silloin 63 miljardia dollaria, mutta nykyrahassa 51 miljardia dollaria. Ohjelmakustannukset kattavat koneet ja niiden käytön vuoteen 2053 saakka. Laskenta ottaa huomioon myös inflaation. Tällöin koneita oli valmistunut 286 kpl ja konetta kohden ohjelmakustannukset olivat nykyrahassa 178 miljoonaa dollaria. Vuonna 2010 koneen yksikköhinta oli 112.8 miljoonaa USD. Rafalen käyttökustannuksiksi on arvioitu 16,500 USD / tunti, mikä on samaa luokkaa, kuin Eurofighterilla. Tuntihinnalla Suomen nykyisellä vuosikäytöllä tämä vastaisi 145 miljoonaa USD. Uudempien hintojen mukaan Rafale B maksaa 82,5 miljoonaa USD, Rafale C 76,8 miljoonaa USD, Rafale M 88,2 miljoonaa USD.

Rafalen suunnittelu pohjautuu Miragen tavoin delta-siipeen, takaosan pystysiivekkeeseen sekä etuosan kanansiipiin. Poikkeuksellista on Hornetin tapaan kaksimoottorisuus. Etuosan muotoilun osalta koneessa on myös yhteneväisyyksiä, tosin voimakas ilmaa sisään ohjaava ”lommolla” sisään kaartuva muoto ilmanottoaukkojen edustalla on visuaalinen tuntomerkki. Rakennussuunnittelun kannalta poikkeuksellista on suunnitteluvaiheessa käytetty CATIA-järjestelmä, joka toimii alustana voimakkaille kokeellisille arkkitehtuurimuodoille sekä siviilikäyttöön tarkoitetuille suunnitteluohjelmille. CATIA toimii voimakkaasti muoti-orientoituneessa designissa ja arkkitehtuurissa.

Rafale-koneen A-malli on koemalli, Rafale D on käytöstä poistunut merkitsemistapa, Rafale B on kaksipaikkainen Ranskan ilmavoimien kone, C-malli yksipaikkainen Ranskan ilmavoimien kone, M-malli lentotukialusmalli, joka on toistaiseksi ainoa tuotettu ulkomainen malli, joka saa laskeutua amerikkalaisille lentotukialuksille, Rafaele N malli on lopetettu tyyppikehittely, Rafale R on tiedustelumalli, Rafaele DM on kaksipaikkainen egyptiläinen malli ja Rafaele EM on yksipaikkainen Egyptin ilmavoimien malli. On selvää, että Qatariin ja Intiaan on tulossa myös omat vientimallit, näin myös Suomeen, jos Suomi odotusten vastaisesti päätyisi kalliimpaan ranskalaiseen hienostuneeseen erikoiskoneeseen.

Rafale on ollut tarjolla Kanadaan (vaihtoehtoina Super Hornet, F-35 ja Rafale), Malesiaan (vaihtoehtoina Super Hornet, Jas Gripen ja Rafale), Arabiemiraatteihin (vaihtoehtoina Eurofighter, Super Hornet ja Rafale) ja Suomi on pyytänyt joulukuussa 2015 Britannialta, Ranskalta, Ruotsilta ja USA:lta tarjouksen hävittäjäksi. Ranskan mukaan tarjous esitettäneen keväällä 2018 ja Suomi tekee päätöksensä 2021.

Brasilia valitsi Jas Gripenin ja hylkäsi Super Hornet, F-16, Su-35, Typhoon ja Rafale koneet. Singapore valitsi F-15SG koneen Rafalen sijaan. Sveitsi päätyi ostamaan Gripen-koneita, mutta kauppa arvioidaan uudelleen. Libya suunnitteli vuonna 2007 Rafalen hankkimista, mutta koneita nähtiin vain pommittamassa maata hajalle. Kuwait perui Rafale -kaupan ja osti Eurofightereitä. Tanskalle Dassault kieltäytyi tekemästä tarjousta, sillä Tanska alkoi rahoittaa F-35 ohjelmaa.

Rafale-koneita on tilattu 180 konetta Ranskaan, joista yli 135 on toimitettu. Egyptissä on 6 käytössä ja 24 tilauksessa, Intiaan on alustavasti sovittu 36 koneen tilauksesta ja Qatariin on tilattu 24 konetta. Intian kaupan hinnaksi on arvioitu 244 miljoonaa USD kappaleelta, minkä korkea hinta pohjautuu siihen, että maa haluaa kehittää alueellista ydinasejärjestelmää. Rafale on operoinut myös sotatoimissa vuodesta 2002 lähtien, mutta konemallin onnettomuudet ovat etupäässä johtuneet äärimmäisistä käyttöolosuhteista ja -tavoista.

Lentokonetta on manuaalisesti vaikeaa lentää vakaasti, mutta tietokoneohjaus tekee lennosta tasaisen fly-by-wire -teknologialla. Kone voi lentää myös äärimmäisen hitaasti – valmistaja on kertonut, että lennossa jopa 28km/h - toisaalta lentokoneen asennosta suhteessa horisonttiin ei ole kerrottu. Kone pyrkii vähentämään tutkanäkyvyyttä ja infrapunajälkeä, sekä käyttämään yhdistelmämateriaaleja, mutta kone ei ole häivehävittäjä. Tarkemmat tiedot ovat salaisia.

 

Ominaisuudet: Dassault Rafale

Mitat

Pituus 15.27 m Leveys 10.80 m Korkeus 5.34 m

Siipien pinta-ala

45.7 neliötä

Tyhjäpaino

10,300 kg

Maksimi lähtöpaino

24,500 kg

Maksiminopeus

Mach 1.8

Lentomatka

3,700 km lisätankeilla

Taistelusäde

1,852 km (suora maahyökkäys)

Lentokorkeus

maksimi 15,235 m

Nousunopeus

305 m/s

Kuorman kesto

+9g / -3.6g - hätätilanne 11g (lentäjän käytännön raja g-puvussa on 9g)

Kiinteä aseistus

30mm tykki ja 125 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

14 kiinnityspaikkaa kuormalle. Ohjuksia ja pommeja käytössä on laaja valikoima – lentokoneita, maamaaleja ja laivoja vastaan, taktisia ydinaseita ja muita asejärjestelmiä. Kapasiteetti 9,500 kg.

Ydinasevalmius

Kyllä – Ranska, lähitulevaisuudessa myös Intia

 

Koneen valmistusvastuu on laajalla Dassault Aviation –yhtiöillä, elektronisia järjestelmiä on tuottanut Thales. Rafalessa on kehittyneitä tutka-, maalinohjaus-, sensori- ja lentojärjestelmiä.

 

TAVOITTAMATTOMAT VAIHTOEHDOT

 Suomen hävittäjäkaupalle on paljon vaihtoehtoja. Yhdysvaltojen malleille ongelmana on Yhdysvaltojen odotus NATO-sitoumuksista. Venäjän malleille ongelmana on, että Suomen tulisi sitoutua itsenäisiin puolustusratkaisuihin ja liittoutumattomuuteen, myös mahdollisuuteen Suomen puolustamiseen Yhdysvaltojen tai NATO:n joukkoja vastaan. Pääasiallisena ongelmana kuitenkin pidetään uusien koneiden korkeita hintoja. Tämän lisäksi on muistettava, että myös venäläiset koneet voidaan räätälöidä sellaisiksi, että niiden järjestelmiä muokataan ja mukautetaan itsenäiseen käyttöön. On vaihtoehtoja, joita Suomi harkitsee, mutta ei välttämättä pysty tai halua saada: nämä ovat venäläiset koneet sekä amerikkalainen F-22-kone. Pääongelma ei ole käytännöllinen, vaan poliittinen ja kustannuksiin liittyvä.

Sukhoi ja Mikoyan ovat tunnetuimmat Venäjällä helmikuussa 2006 perustetun United Aircraft Corporationin tuotemerkit. Yhtiön valtionomistuksen osuus on 80 %. Tuotemerkit kattavat Venäjän lentokoneet ja helikopterit. UAC työllistää arvioiden mukaan 100,000 henkeä ja lentokoneteollisuus työllistää yhteensä 355,000 henkeä Venäjällä.


SUKHOI SU-30 – VENÄJÄN VIENTIHÄVITTÄJÄ

 Su-30 on venäläinen monitoimihävittäjä, joka pohjautuu Su-27 tuotantolinjaan. Konetta on käytössä 44 kpl Algeriassa, 100 kpl vientimalleina Kiinassa, Angolassa, Intiassa lisenssituotettuina (kaksisataa käytössä), Indonesiassa, Kazakstanissa, Malesiassa, 84 kpl Venäjällä, Ugandassa, Venezuelassa ja Vietnamissa. Su-30-koneesta on 12 varianttia, variantit ovat esimerkiksi maakohtaisia kuten Venezuelassa tai lisenssituotettuja kuten Intiassa. Su-27-koneen yksikkökustannukset ovat 30 miljoonaa USD ja sitä on tuotettu 809 kappaletta. Su-30-koneen yksikkökustannukset ovat olleet 37,5 miljoonaa USD ja sitä on tuotettu yli 540 kappaletta.

Malli Su-30K on kaupallinen vientiversio, Su-30KI on jäänyt käytöstä, Su-30KN on päivitysmalli, Su-30MK on kaupallinen vientiversio, Su-30M2 on tuotekehitysmalli, Su-30MKI on Intialainen lisenssimalli, Su-30MKK on vientiversio Kiinaan, Su-30MKM on toinen Intialainen lisenssimalli vientiin, Su-30MKA on Algerian vientimalli, Su-30SM on Venäläinen erikoismalli, Su-30SME on edellisestä vientimalli, Su-30MKV on vientiversio Venezuelaan ja Su-30MK2V on vientiversio Vietnamiin. Kuten suuri varianttien määrä kertoo, vienti on hyvin järjestetty.

 

Ominaisuudet: Su-30

Mitat

Pituus 21.935m Leveys 14.7m Korkeus 6.36m

Siipien pinta-ala

62.0 neliötä

Tyhjäpaino

 17,700 kg

Maksimi lähtöpaino

34,500 kg

Maksiminopeus

Mach 2.0

Lentomatka

3,000 km

Taistelusäde

1,000 km

Lentokorkeus

maksimi 17,300 m

Nousunopeus

230 m/s

Kuorman kesto

+9.0 g

Kiinteä aseistus

30 mm tykki, 150 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia maa- ja merimaaleja vastaan, pommeja, kiinnityspaikkoja 12, kapasiteetti 8,000 kg.

Ydinasevalmius

Kyllä - Venäjä – mahdollisesti Intia ja Kiina

 

 

SUKHOI SU-34 – SYYRIASSA TESTATTU MONITOIMIHÄVITTÄJÄ

 Su-34 on kaksipaikkainen hävittäjä, joka on kehitetty erityisesti maa- ja merimaaleja vastaan. Koneen yksikkökustannukset ovat 36 miljoonaa USD ja konetta on tuotettu 100 kpl Venäjän ilmavoimille. Kone sai mainetta, kun Latakian lentotukikohdassa tusina koneita iski maamaaleja vastaan Syyrian hallituksen tukemiseksi. Tämän kannustamana Algerian ilmavoimat on tilannut tusinan verran koneita. Koneen asejärjestelmät käyttävät venäläistä GLONASS-signaalia, joka on päällekkäinen järjestelmä amerikkalaiselle GPS-signaalille. Kone on lisäksi ilmatankattava.

 

Ominaisuudet: Su-34

Mitat

Pituus 23.34 m Leveys 14.7 m Korkeus 6.09 m

Siipien pinta-ala

62.04 neliötä

Tyhjäpaino

22,500 kg

Maksimi lähtöpaino

39,000 kg

Maksiminopeus

Mach 1.8+, meren tasolla Mach 1.2

Lentomatka

4,000 km

Taistelusäde

1,000 km

Lentokorkeus

maksimi 15,000 m

Nousunopeus

ei tiedossa

Kuorman kesto

9g

Kiinteä aseistus

30 mm tykki, 150 -180 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia maa- ja merimaaleja vastaan, pommeja, raketteja, kiinnikkeitä on 12 kappaletta, joiden kapasiteetti on 8,000 -12,000 kg.

Ydinasevalmius

Kyllä – Venäjä

 

 

MIKOYAN MIG-35 – VENÄJÄN TULEVA ILMAHERRUUSHÄVITTÄJÄ

 

Mikoyan MiG-35 on tässä vaiheessa testivaiheessa oleva malli, joka pohjautuu MiG-29 tuotekehitykseen, myös ulkonäöltään. Koneen yksikkökustannuksiksi arvellaan 45 miljoonaa USD. Kone pyrkii vastaamaan niihin 4+ sukupolven hävittäjiin, jotka ovat tarjolla myös Suomeen. Venäjä ja Egypti ovat tilaamassa koneita. On huomattava, että kone on ilmaherruushävittäjä, joka on nopeampi kuin mikään Euroopassa käytetty kone, neljää Saksassa, Puolassa ja Virossa olevaa F-22-hävittäjää lukuun ottamatta. Amerikkalaisilla on kuitenkin tavoitteena, että he eivät luovuta näitä nopeampia koneita muiden maiden hallintaan.

Koneen MiG-35 malli on yksipaikkainen ja MiG-35D on kaksipaikkainen. Tyyppimallin kirjoitusasu tulee perustajista Mikoyan ja Gurevich, lyhenne MiG.

Ominaisuudet: MiG-35

Mitat

Pituus 17.3 m Leveys 12 m Korkeus 4.7 m

Siipien pinta-ala

38 neliötä

Tyhjäpaino

11,000 kg

Maksimi lähtöpaino

17,500 kg

Maksiminopeus

Mach 2.25 (2,400 km/h)

Lentomatka

3,100 km polttoainesäiliöillä

Taistelusäde

1,000 km

Lentokorkeus

maksimi 15,000 m

Nousunopeus

330 m/s

Kuorman kesto

10.0 g

Kiinteä aseistus

30 mm tykki, 150 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia maa- ja merimaaleja vastaan, pommeja, raketteja, kiinnityspisteitä 9 kpl, kapasiteetti 9,000 kg.

Ydinasevalmius

ei vielä sarjavalmistuksessa

 

 

SUKHOI SU-35 – VENÄJÄN TOINEN ILMAHERRUUSHÄVITTÄJÄ

 Su-35 on Venäjän päivitetty versio Su-27-koneesta, joka on moniroolinen ilmaherruushävittäjä. Koneita on tuotettu 48 konetta yksikköhinnan ollessa 40 -65 miljoonaa USD. Kiina on tilannut 24 konetta. Koneen nopeus on vastaava, kuin MiG-35 koneella.

Koneesta on esitetty kiinnostusta Egyptistä, Venezuelasta, Indonesiasta, Vietnamista ja Algeriasta. Useat länsimaihin yhteyksissä olevat maat ovat koneen sijaan valinneet amerikkalaisia vaihtoehtoja. Pohjois-Korean pakotteet estävät myös tämän konetyypin myymisen naapurimaasta. Kiina tulee ostamaan muutamia koneita, mutta keskittyy enemmän omien hävittäjien kehittämiseen, erityisesti uusimpiin malleihin.

Koneen malleista mainittakoon, että Su-27M ja Su-35 ovat yksipaikkaisia hävittäjiä. Su-35UB on kaksipaikkainen koulutuskone. Su-35BM on yksipaikkainen päivitetyn mallin kertova nimi. Su-37 on työntövoiman suuntauksen demonstraatiokone. Su-35S on tuotantomalli Su-35BM tyypistä.

Ominaisuudet: Su-35

Mitat

Pituus 21.9 m Leveys 15.3 m Korkeus 5.90 m

Siipien pinta-ala

62.0 neliötä

Tyhjäpaino

18,400 kg

Maksimi lähtöpaino

34,500 kg

Maksiminopeus

Mach 2.25, merenpinnan tasolla Mach 1.15

Lentomatka

4,500 km polttoainesäiliöillä

Taistelusäde

1,500 km tunnistuslennoilla

Lentokorkeus

maksimi 18,000 m

Nousunopeus

280 m/s

Kuorman kesto

9,0 g

Kiinteä aseistus

30mm tykki ja 150 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia maa- ja merimaaleja vastaan, pommeja, raketteja, kiinnityspaikkoja on 12, joilla on yhteensä 8,000 kg kapasiteetti.

Ydinasevalmius

Käytössä Venäjällä, ei tunnettu

 

 

 

SUKHOI PAK FA – VENÄJÄN VIIDENNEN SUKUPOLVEN HÄVITTÄJÄ

 Venäjällä esiintyi 80-luvun lopulla tarve suunnitella uuden sukupolven hävittäjä – tähän vaikutti amerikkalaiset häivekoneet. Vasta 2000-luvun alussa Venäjän ilmailuteollisuus pääsi alkuun uudesta hävittäjästä, joka vastaisi F-22 ja Eurofighter Typhoon –koneille. Kehitetty Sukhoi PAK FA on Venäjän viidennen sukupolven hävittäjä, joka on vastaava ilmaherruushävittäjä F-22 Raptor –koneelle. Sukhoi PAK FA, vanhalta työnimeltään nimeltään T-50, lensi ensimmäisen kerran 2010 ja siitä on kuusi lentävää prototyyppiä. Koneen yksikkökustannukset ovat yli 50 miljoonaa USD.

Venäjä on kehittänyt uuden suunnittelulinjaston Intian kanssa, joka tähtää tuotantoon Intiassa – tämän variantin nimi on Sukhoi/HAL FGFA. Markkinoiksi arveltiin optimistisillaan 1,000 konetta. Venäjän omaa PAK FA-konetta suunnitellaan lähitulevaisuudessa sarjatuotantoon, mutta samaten kuin Yhdysvalloissa F-35 ohjelman kustannukset palauttavat neljännen sukupolven hävittäjät pitempään käyttöön, kuten F-15 ja F-16 -koneet, samoin myös Venäjällä kaavaillaan Su-27 ja Su-35S hävittäjien käytön pitempää käyttökaarta, samoin myös Venäjällä sarjatuotantoon valmistuva MiG-35 ennustaa pitempää käyttöaikaa neljännen sukupolven hävittäjille.

 

Ominaisuudet: Sukhoi PAK FA

Mitat

Pituus 19.8 m Leveys 13.95 m Korkeus 4.74 m

Siipien pinta-ala

78.8 neliötä

Tyhjäpaino

18,000 kg

Maksimi lähtöpaino

35,000 kg

Maksiminopeus

Mach 2.0

Lentomatka

5,500 km

Taistelusäde

1,500 km supersoonisella nopeudella tunnistuslennolla, 3,500 km toimintasäde alle äänennopeudella

Lentokorkeus

maksimi 15,000- 20,000 m

Nousunopeus

230 m/s

Kuorman kesto

9,0 g

Kiinteä aseistus

30 mm tykki

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia maa- ja merimaaleja vastaan, pommeja, kiinnityspaikkoja on 6 ulkona.

Ydinasevalmius

Todennäköisesti

 

 

LOCKHEED MARTIN F-22 RAPTOR – AMERIKAN VIIDENNEN SUKUPOLVEN HÄVITTÄJÄ

Lockheed Martin F-22 Raptor on Yhdysvaltojen viidennen sukupolven hävittäjä, jonka kehitystä vauhdittivat häivepommittajien F-117 ja B-2 kehittäminen. Kone esiteltiin 2005 ja sen tuotanto loppui 2011, kun arveltiin F-35-hävittäjän valmistuvan nopeasti käyttöön. Lentokoneita valmistui yhteensä 195 kappaletta yksikkökustannusten ollessa 150 miljoonaa USD. Vaikka koneilla arveltiin voitavan korvata F-15 Eagle, F-15E Strike Eagle ja F-16 Fighting Falcon –koneet, ovat amerikkalaiset suunnittelemassa päivityksiä neljännen sukupolven koneisiin, jotka jatkaisivat näiden elinkaarta.

Suomen ja Euroopan kannalta ongelma on, että F-22-koneita ei saa myydä ulkomaille, jotta voidaan suojella koneen häiveteknologiaa ja muuta tekniikkaa. On arveltu, että kahden vuosikymmenen kuluttua Yhdysvallat ottaa käyttöön uuden kuudennen sukupolven hävittäjän. On kuitenkin todettava, että F-22-koneiden teknologia voi paljastua käytön myötä, sillä koneita käytetään kriisialueilla, joilla pudonnut kone voidaan pilkkoa ja myydä käänteiseen suunnitteluun samalla tavalla, kuin on tapahtunut parille aiemmalle amerikkalaiselle koneelle viime vuosikymmenenä. Esimerkiksi F-117 koneen tutkasäteitä absorboivaa materiaalia on päätynyt pimeille markkinoille. Vastaava riski on vielä korkeampi Syyrian operaatiossa. Myös tutka-altistuminen vähentää häiveteknologian tehoa, sillä se edistää koneen tunnistamista.

Häivehävittäjissä uusi teknologia liittyy pieneen tutkaleikkauskuvaan, jota voidaan saavuttaa kulmien avulla, sekä ilman sisäänoton muotoilulla; tutkasäteitä absorboivalla materiaalilla, yksityiskohtien suunnittelulla, radiopäästöjen vähentämisellä, pienemmällä infrapunajäljellä, hiljaisemmalla akustisella jäljellä samoin kuin ulkohahmon muuttamisella vaikeammin silmin erotettavaksi. Häiveteknologian tehokkuus on kiistanalainen. Muutamat tutkajärjestelmät havaitsevat paremmin häivekoneet, samoin perinteinen akustinen, lämpöjälkien ja visuaalinen valvonta jollain tasolla, vaikkakin ovat entistä epävarmempia.

 

Ominaisuudet: F-22 Raptor

Mitat

Pituus 18.92 m Leveys 13.56 m Korkeus 5.08 m

Siipien pinta-ala

78.04 neliötä

Tyhjäpaino

19,700 kg

Maksimi lähtöpaino

38,000 kg

Maksiminopeus

Mach 2.25

Lentomatka

3,220 km

Taistelusäde

852 km

Lentokorkeus

maksimi 20,000 m

Nousunopeus

ei tiedossa

Kuorman kesto

+9.0 g / -3.0g

Kiinteä aseistus

20 mm Gatling-tyyppinen tykki, 480 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ilmataisteluohjuksia, ohjuksia, pommeja

Ydinasevalmius

Todennäköisesti

 

 

SUOMEN HARJOITUSHÄVITTÄJIEN VAIHTOEHTOJA

 

 Yhdysvalloissa on käynnissä T-X-ohjelma, jonka tarkoituksena on korvata nykyiset 508 kappaletta Northrop T-38 Talon harjoitushävittäjää. Uusia koneita on määrä hankkia Yhdysvaltoihin ainakin 350 kappaletta. Yhdysvallat on ilmeisesti tarjoamassa T-X-ohjelman koulutushävittäjiä kaikille muillekin maille, jotka ovat hankkimassa F-35 koneita, todennäköisesti myös Super Hornet-koneiden käyttäjille. T-X-ohjelmassa mukana olevat koneet ovat T-X, T-50A, T-X Hawk, T-100 ja Textron AirLand Scorpion – näistä kaikilla on omat keskenään kilpailevat versiot.

T-X on Boeing ja Saab -yhtiöiden harjoitussuihkuhävittäjä. Koneella nähdään mahdollisuutena toimia koulutuskoneena uusimmille viidennen sukupolven hävittäjiä varten, nimittäin sillä on samoja piirteitä Lockheed-Martinin uusimpien koneiden kanssa, kuten kaksisiivekkeinen pyrstö ja kaksimoottorisuus. Koneen ominaisuuksia ei ole vielä julkistettu.

Lockheed Martin on kehittämässä Korean KAI:n kanssa KAI T-50 Golden Eagle-koneen, jossa se käyttää ensi linjan hävittäjiin kuuluvaa teknologiaa. Kone voidaan myös ilmatankata. Koneen yksikköhinta on 21 -25 miljoonaa USD. Konetta on valmistettu yhteensä 82 kappaletta Korean tasavallan, Indonesian, Filippiinien ja Irakin ilmavoimille. Suomi ei ole virallisesti arvioinut konetta.

Ominaisuudet: KAI T-50 Golden Eagle

Mitat

Pituus 13.14 m Leveys 9.45 m Korkeus 4.94 m

Siipien pinta-ala

23.69 neliötä

Tyhjäpaino

6,470 kg

Maksimi lähtöpaino

12,300 kg

Maksiminopeus

Mach 1.5 (1640 km/h)

Lentomatka

1,851 km kiinteällä polttoainesäiliöllä

Taistelusäde

 

Lentokorkeus

maksimi 14,630 m

Nousunopeus

198 m/s

Kuorman kesto

8g / -3g

Kiinteä aseistus

20 mm Gatling-tyyppinen tykki

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, tykkiasema, pommeja, raketteja – 7 kiinnikettä, maksimi 3,740 kg

 

Northrop Grumman on kehittämässä Hawk-hävittäjästä T-X-versiota, joka tarjoaisi uudistetun vastineen yhtiön kehittämälle T-38-koneelle. Koneen yksikköhinta on noin 39 -33 miljoonaa USD.

Ominaisuudet: Hawk 128 (perusmalli)

Mitat

Pituus 12.43 m Leveys 9.94 m Korkeus 3.98 m

Siipien pinta-ala

16.70 neliötä

Tyhjäpaino

4,480 kg

Maksimi lähtöpaino

9,100 kg

Maksiminopeus

Mach 0.84 (1028 km/h)

Lentomatka

2,520 km kiinteällä polttoainesäiliöllä

Taistelusäde

 

Lentokorkeus

maksimi 13,565 m

Nousunopeus

47 m/s

Kuorman kesto

9g (RAF-suositus +7.5g / -4 g)

Kiinteä aseistus

Ei kiinteää aseistusta, koulutuskone

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, tykkiasema, pommeja, raketteja – 5 kiinnikettä, maksimi 3,085 kg

 

Textron AirLand Scorpion on amerikkalainen koulutus- ja tiedustelukone, jonka yksikkökustannuksiksi arvioidaan 20 miljoonaa USD ja markkinoiksi odotetaan 2,000 konetta. Koneen lentotunnin hinnaksi arvioidaan 3000 USD ja käyttöiäksi 20,000 tuntia. Konetta on tuotettu tähän mennessä vasta yksi prototyyppi, jota on käytetty vuodesta 2013 alkaen.

 

Ominaisuudet: Textron AirLand Scorpion

Mitat

Pituus 13.26 m Leveys 14.43 m Korkeus 4.3 m

Siipien pinta-ala

26,70 neliötä

Tyhjäpaino

5,352 kg

Maksimi lähtöpaino

9,639 kg

Maksiminopeus

833 km/h

Lentomatka

4,400 km kiinteällä polttoainesäiliöllä

Taistelusäde

Maksimi lentoaika 5 tuntia

Lentokorkeus

maksimi 14,000 m

Nousunopeus

ei tiedossa

Kuorman kesto

prototyypin testaus 2014 arvoilla 3.7 g / -0.5 g

Kiinteä aseistus

20 mm Gatling-tyyppinen tykki

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, tykkiasema, pommeja, raketteja – 6 kiinnikettä, maksimi 2,800 kg ja sisäinen lokero 1,400 kg

 

Raytheon ja Leonardo ovat kehittäneet T-100 koneen, joka pohjautuu Aermacchi M-346-koneeseen, joka puolestaan on ilmavoimilla koulutuskoneena Italiassa, Singaporessa, Israelissa ja Puolassa. Uusi T-100-kone on oikeastaan uusintaversio Aermacchin 2015 esitellystä koneesta, jota kehitettiin venäläisen Yakolevin kanssa, joka siirtyi Irkut-yhtiön omistukseen huhtikuussa 2004. Helmikuussa 2006 Venäjän hallitus yhdisti Mikoyan, Ilyushin, Irkut, Sukhoi ja Tupolev-yhtiöt uudeksi United Aircraft Building Corporation hallinnointiyhtiöksi. Yhteistyö Yakolevin kanssa loppui jo vuonna 2000 ja Alenia Aermacchi yhdistyi Leonardo-Finmeccanica –yhtiöksi vuonna 2016. Yakolev kehitti koneesta oman versionsa, joka esiteltiin 2010 tuotenimellä Yak-130, jonka yksikkökustannus on noin 15 miljoonaa USD. Aermacchi M-346 koneen yksikköhinta on noin 30 -35 miljoonaa USD.




 T-100 Farnboroughssa.

 

Ominaisuudet: M-346 (Pitkälle vastaava T-100-mallissa)

Mitat

Pituus 11.49 m Leveys 9.72 m Korkeus 4.76 m

Siipien pinta-ala

24.52 neliötä

Tyhjäpaino

4,610 kg

Maksimi lähtöpaino

9,500 kg

Maksiminopeus

1,059 km/h, Äärimaksimi Mach 1.2 (1470 km/h)

Lentomatka

1,981 km kiinteällä polttoainesäiliöllä ja 2,722 km (kolmella lisäsäiliöllä)

Taistelusäde

ilmatankattava

Lentokorkeus

maksimi 13,716 m

Nousunopeus

112 m/s

Kuorman kesto

9g / -3g

Kiinteä aseistus

Ei kiinteää aseistusta, koulutuskone

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, tykkiasema, pommeja, raketteja – 9 kiinnikettä, maksimi 3,000 kg

 

Venäläinen koulutuskone Yak-130 noudattaa ominaisuuksiltaan melko pitkälle M-346-konetta, joka kehitettiin samaan aikaan – Yakolev sai suunnitelmistaan 77 miljoonaa USD Aermacchilta. Venäjän ilmavoimat alun perin harkitsi hankkivansa yhteensä 1000 konetta, mutta konetta on tuotettu vasta sata kappaletta.

Ominaisuudet: Yak-130

Mitat

Pituus 11.49 m Leveys 9.84 m Korkeus 4.76 m

Siipien pinta-ala

23.52 neliötä

Tyhjäpaino

4,600 kg

Maksimi lähtöpaino

10,290 kg

Maksiminopeus

1,060 km/h

Lentomatka

2,100 km kiinteällä polttoainesäiliöllä

Taistelusäde

555 km

Lentokorkeus

maksimi 12,500 m

Nousunopeus

65 m/s

Kuorman kesto

9g / -3g

Kiinteä aseistus

Ei kiinteää aseistusta, koulutuskone

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, tykkiasema, pommeja, raketteja – 9 kiinnikettä, maksimi 3,000 kg

 

Suihkuharjoitushävittäjiä on tuotettu puolensataa tyyppiä eri maissa. Määrältään suurimmat tuotantoluvut ovat olleet Yhdysvaltojen tuotannossa sekä Varsovan liiton työyhteenliittymillä. Edelleen toiminnassa on yli 20 mallia ja uusia on suunnitteilla eri puolilla maailmaa. Valtaosa tuotetuista koneista on jätetty pois käytöstä. Nykyään nuorille lentäjille on välttämätöntä opettaa lentämistä suihkuharjoitushävittäjällä ennen siirtymistä jopa 10-kertaa kalliimpiin ensi linjan taistelusuihkukoneisiin. Lentokoulutus on myös siten vaativaa, että eläkkeelle jäädään yleensä 30 vuoden iässä. Gravitaatiorasitus on hohdokkaan työn varjopuoli - siitäkin huolimatta, että lentäminen suoritettaisiin mallikkaasti, kestävät lentokoneet nykyään enemmän rasitusvoimia kuin lentäjät. Yksittäisten sekunnin murto-osien päätöksiä ei kuitenkaan pystytä vielä pitkään aikaan korvaamaan siirtämällä päätöksentekoa robotin tai etäohjauksen tehtäväksi.


23.09.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Front PageArkkitehtuuritoimintaa/ Architecture activitiesKuvagalleriaArkkitehtuurigalleriaSuosikkilinkitOta yhteyttä/ How to contactCVJulkaisujaBlog