Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Front Page
Arkkitehtuuritoimintaa
/ Architecture activities
Kuvagalleria
Arkkitehtuurigalleria
Suosikkilinkit
Ota yhteyttä
/ How to contact
CV
Julkaisuja
Blog
Kotisivu
Suomen 2020-luvun hävittäjäkauppa Osa 1

Suomella on edessään 2020-luvun hävittäjäkauppa. Toisen maailmansodan jälkeen Suomella on ollut hävittäjiä Englannista, Ranskasta, Ruotsista, Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta. Vuoden 1991 alussa käytiin sotaa Persianlahdella ja elokuussa Neuvostoliitto hajosi. Näihin aikoihin arveltiin, että tarvitaan korkean teknologian aseita ja päätettiin hankkia NATO-yhteensopivaa lentokalustoa.


 




Olisin aluksi todennut kirjoituksen lähteistä, että minulla on niistä kopiot ja kyseessä on pääosin julkista tietoa, ja siltä osin kun ei ole, kyse on olemassa olevan julkisen tiedon tulkitsemisesta oman tietotaitoni puitteissa. En ota vastuuta ulkopuolisten tekstin pohjalta tekemistä tulkinnoista ja suositankin, että aiheesta vähän tietävät eivät tee tekstistä omia arvioitaan ilman asiantuntijan konsultaatiota.


MiG-21-kone otettiin Neuvostoliitossa käyttöön 1959 ja jo 1963 Suomeen hankittiin 20 konetta. Kone oli tuolloin edistyksellinen ja nopeampi, kuin mikään myöhempi Suomen hävittäjä. Koneiden hankkiminen oli kuitenkin mahdollista ainoastaan silloisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa ja asenneympäristössä. Neuvostoliitto arveli, että suomalaiset uusilla koneillaan pystyvät kontrolloimaan maansa ilmatilaa ja siten ylläpitämään Leningradin puskurivyöhykettä. Kone on maailman eniten valmistettu nopea hävittäjä – sitä valmistettiin 11,496 kappaletta. Sen tuotantoajan ovat ohittaneet amerikkalaiset F-15 ja F-16-koneet.

Suomessa päätettiin 1980-luvulla uudistaa koko ilmavoimien ensi linjan hävittäjäkalusto. Tähän mennessä koneet olivat olleet sekalaisia, 1960 -1970-luvuilla keskityttiin venäläiseen ja ruotsalaiseen kalustoon ja 1980-tullessa koneet vanhentuivat, kun lännessä otettiin käyttöön F-16 ja Neuvostoliitossa MiG-29. Keskittymällä yhteen konetyyppiin saadaan etuja esimerkiksi huollon kannalta. Vuonna 1990 hävittäjävaihtoehdot olivat Dassault Mirage 2000, F-16, Saab 39 Gripen ja F/A-18 Hornet. Toukokuussa 1992 Suomi teki sopimuksen McDonnell Douglasin kanssa F/A-18 Hornet koneista, joita hankittiin 57 yksipaikkaista ja 7 kaksipaikkaista konetta. Käyttöajan arveltiin alun perin riittävän 2025 -2030 saakka ja hankinta-, huolto- ja koulutuskustannuksiksi arveltiin 13 mrd. markkaa vuoden 1992 tason mukaan – nykyrahassa tämä vastaa 3.1 mrd. euroa. Vuoden 1994 huhtikuun alussa hinnaksi arvioitiin 16 -17 mrd. markkaa – nykyrahassa tämä vastaa 4.1 mrd. euroa. Vuoden 7.11.1995 ensimmäiset neljä konetta saapuivat Suomeen ja 8.8.2000 viimeinen koneista luovutettiin Finaviatechin tehtaalla Kuorevedellä ilmavoimille.




Kuvassa F/A-18C Hornet Malmi Air Show esityksessä 2016.

Muutamia vuosia sitten Suomelle ei päätetty hankkia rynnäkkökoptereita, mutta käytössä on monitoimihävittäjä F/A-18C Hornet koneita 55 kpl ja F/A-18D Hornet kaksipaikkaisia koneita 7 kpl. Yleisessä keskustelussa on mietitty, kuinka monta konetta nykyään tarvitaan, minkälaisella aseistuksella ja kuinka miehittämättömien lentokoneiden käyttö muuttaa ilmavoimia tulevaisuudessa. Itse arvelisin, että tulevaisuudessa Suomeen tarvittaisiin noin 30 -50 torjunta- tai monitoimihävittäjää ja muiden puolustusalojen toimintaa tukemaan tarvittaisiin 10 -20 miehittämätöntä lennokkia. Itse arvelen, että johtuen inhimillisestä tekijästä ja havaintokyvystä, kauko-ohjauksella ei voida korvata torjuntahävittäjätarvetta vielä vuosikymmeniin. Esimerkiksi tunnistuslentojen tekeminen kauko-ohjattavilla koneilla on hyvin epävarmaa, toisaalta pelkkiä tunnistuslentoja varten Suomen kokoisessa maassa tarvitaan vain pari konetta – Lappiin, keskiseen Suomeen ja Suomenlahdelle. Itse näkisin, että Suomella pitäisi olla sellainen hävittäjätyyppi, jolla maamme pystyy hallitsemaan omaa ilmatilaansa.

Helikopterihankinnoissa Suomi on päätynyt keskikokoiseen kuljetus- / hyötykopteriin NH90, jota on maailmalla tuotettu 250 kappaletta. Konetta on 14 maalla, jotka vaihtelevat NATO-maista puolueettomiin maihin – eksoottisimmat maat ovat arabimaat Egypti ja Oman. Suomella kopterit korvaavat Mi-8-kopterit ja Patria on modifioinut ne Suomen käyttöön. Suomi sai viime vuonna viimeisen kahdestakymmenestä kopterista käyttöönsä. Kone voi kuljettaa kuormana 2500 kg tai 20 henkeä, jotka painavat keskimäärin 90 kiloa sekä kuljettavat 35 kiloa tarvikkeita tai 12 lääkintäpaaria. Koneen yksikkökustannukset ovat noin 50 miljoonaa USD, Suomelle yksikköhinta oli 2002 noin 17,5 miljoonaa euroa, mutta laski 16,7 miljoonaan euroon sopimusrikkomuksen vuoksi. Sopimus ei korvaa teknisen luotettavuuden puutteita.



NH90 Malmi Air Show esityksessä 2016


Ominaisuudet: NH90

Mitat

Rungon pituus 16.13 m Roottorin halkaisija 16.30 m Pituus 19.56m, Korkeus 5.23m, Matkustamon sisäkorkeus 1.58m.

Tyhjäpaino

6,400 kg

Maksimi lähtöpaino

10,600 kg (Maksimi hyötykuorma 4,200 kg)

Maksiminopeus

300 km/h, matkalentonopeus 260 km/h

Lentomatka

850 km

Taistelusäde

Pisin lentoaika 4h 35 min, 550 km.

Lentokorkeus

maksimi 6,000 m

Nousunopeus

8 m/s

Kiinteä aseistus

omasuojajärjestelmä

Vaihtoehtoinen aseistus

Konekivääri ovitelineessä

 

Suomen NH-90 kopterit toimivat pääasiassa pelastus- ja etsintäkäytössä täydentäen rajavartiolaitoksen koneita. Lääkärihelikopterit toimivat yksinkertaisissa sairaskuljetustapauksissa kuitenkin lääkintähenkilöstön kanssa. Kone on osoittautunut Suomelle kannattavaksi, mutta tekninen ratkaisu ei ole kovin varma. Venäjällä, jossa maa-alue on maailman suurin ja tieyhteydet eivät kata koko maata, ovat luotettavat helikopterit yleisempiä. Venäjän kansallinen helikopterivalmistaja Russian Helicopters työllistää 46,000 henkeä ja Suomen aiempi kuljetuskopteri on ollut maailman eniten valmistettu – Mi-8 koptereita on tuotettu yli 17,000 kappaletta ja niitä käytetään 80 maassa. Varsinaisesti helikopterien määrässä Venäjä on ylivoimainen, sen armeija on saanut 2010 -2014 noin 365 uutta kopteria – venäläisten lähteiden mukaan heidän ilmavoimillaan on 880 kopteria. Siksi on ymmärrettävää, että Suomi ei harkitse taktiseen käyttöön rynnäkkö- ja taisteluhelikoptereita.

Suomen raja Venäjän kanssa on 950 km leveä ja 1340 km pitkä. Vastaavasti Viron raja Venäjän kanssa on 221 km leveä ja 294 km pitkä, ja Latvian 158 km leveä ja 214 km pitkä. Venäjän Kaliningradilla on Liettuan kanssa 227 km pitkä maaraja sen leveyden ollessa 157 km ja Puolan kanssa 210 km pitkä ja lähes yhtä leveä maaraja. Logistisesti tosin Kaliningrad on lähellä saarta. Norjan rajakaistale on 110 km leveä ja 195,7 kilometriä pitkä. Suomen Rajavyöhyke Venäjän kanssa on siis 10 % leveämpi, kuin nykyisillä NATO-mailla yhteensä ja 15 % pidempi kuin nykyisillä NATO-mailla yhteensä. Voisi siis sanoa, että jos Suomi liittyisi NATO:on, NATO:n maaraja Venäjän kanssa hieman yli kaksinkertaistuisi. Käytännössä Suomen koko maan mobilisoiva puolustusdoktriini eroaa NATO:sta ja voisi arvioida, että NATO on valmis sotimaan ”viimeiseen suomalaiseen saakka”, mutta liittyessään NATO:on olisi epätodennäköistä, että Suomi saisi NATO:n päärahoittajalta Yhdysvalloilta riittävän rahallisen vastineen tarjoamastaan puolustusratkaisusta ja tämän asetelman luomasta turvallisuuspoliittisesta riskistä. Siten voisi arvioida, että puolueettomuuspolitiikalla on selkeitä etuja, vaikkakin Suomi ja Ruotsi ovat viimeisten parin vuoden aikana koventaneet retoriikkaansa ja esittäneet kiinnostustaan syventää julkisella tasolla NATO-yhteistyötä.

Suomen puolustusvoimat on nimestäkin päätellen puolustusluonteinen. Venäjän pinta-ala on 17,075,400 neliökilometriä ja väestö 144 miljoonaa siinä missä Suomen pinta-ala on 338,441 neliökilometriä ja väkimäärä 5,5 miljoonaa. Venäjän pinta-ala on siis 50-kertainen ja väkimäärä 26-kertainen. Venäjän armeijassa on aktiivisessa palveluksessa miljoona henkeä, siinä missä Suomen reservin koko on 350,000, mutta Venäjä on sen vuoksi poikkeustapaus asevoimien osalta, että sillä on maailman suurimmat ydinasevarastot. Suomessa ei ole poliittista yksimielisyyttä NATO-jäsenyydestä. Suomella ei ole myöskään poliittista kiinnostusta kehittää omaa ydinasetta eikä maailmassa hyväksytäkään uusia ydinasevaltiota, pikemminkin haluttaisiin vähentää niiden määrää. Puolustuksen osalta Suomi ei varmasti halua tilanteeseen, jossa se joutuisi puolustamaan maataan viimeiseen suomalaiseen saakka – ennemmin Suomi haluaisi pysyä puolueettomana ja välttämään liittoutumista Venäjää vastaan – myös Toisen maailmansodan kokemusten perusteella.

Suomen asevoimien vahvuus on 12,000 henkeä ja koulutuksessa on vuosittain 20,000 henkeä.  Reservi sotavalmiudessa on arviolta 230,000 henkeä ja puolustusvoimien vuosibudjetti on noin 2,9 miljardia euroa, joka on 1,37 % BKT:stä. Kotimaisia alan yrityksiä ovat monialayritys Patria, ja kevyitä aseita sekä ammuksia valmistavat Nammo sekä SAKO. Patria on suurin yritys, jolla on Suomessa lentokonetarviketeollisuutta. Suomen asevoimien rauhan ajan valmius on pieni, mutta aseistautuneen reservin määrä on korkea – julkisesta keskustelusta huolimatta yksityisten kevyiden aseiden määrässä suhteessa väestöön Suomi tulee säilymään maailman kärkitilastoissa. Monissa tapauksissa yksityisistä kevyistä aseista ei ole kuitenkaan omistajilleen hyötyä.

Koulutushävittäjinä Suomessa on BAE Hawk, koneita on poistojen ja uusien hankinnan jälkeen kaksi tusinaa. Suomen armeijan taitolentoryhmä Midnight Hawks lentää neljällä BAE Hawk-harjoitushävittäjällä. Koneet on maalattu tummalla suojavärillä.





Kuvassa Midnight Hawks Malmin Air Show esityksessä 2016.

 

Vuonna 2016 hävittäjäharkinnassa ovat olleet F-15, F-16, F/A-18 Super Hornet, F-35, Dassault Rafale, Jas-39 Gripen E/F ja Eurofighter Typhoon. Vastineessaan Yhdysvallat suositti, että F-15 tai F-16 konetta ei harkittaisi, vaan vaihtoehtoina olisivat heiltä joko Boeing F/A-18E/F Super Hornet tai Lockheed Martin F-35 Lightning II.

Yhdysvaltojen F-22 Raptor ja Venäjän PAK FA T-50 eivät ole olleet vielä tarjolla ulkomaille. Venäjä on kuitenkin kehittänyt Intian kanssa samankaltaista FGFA/PMF konetta ja ulkomaisten arvioiden mukaan sekä Venäjä että USA ovat vakavasti harkinneet näiden kehittyneimpien hävittäjien myyntiä ulkomaille – Yhdysvaltojen osalta ongelma on, että tuotantolinja lakkautettiin ennenaikaisesti, koska F-35:n odotukset olivat korkealla. Tämän lisäksi Yhdysvalloilla on kehitteillä vielä uudempia versioita F-15 ja F-18 -koneista, jotka voisivat olla nekin harkinnan arvoisia. Venäjällä on useita Sukhoin ja MiG:n vientimalleja, kuten Su-34, Su-35 ja MiG-35, jotka ovat verrannollisia koneita kaikille muille Suomessa tarjolla oleville malleille, paitsi F-35 koneelle, jolla on kehittyneempää elektroniikkaa, vaikka ei yhtä hyviä lento-ominaisuuksia. MiG-35 konetta on myyty Egyptiin 50 kpl, Sukhoi Su-34-konetta 12 -40 konetta Algeriaan, Su-35 koneesta on ollut myyntisopimus 24 koneesta Kiinaan ja neuvotteluja Venezuelan, Indonesian, Vietnamin, Algerian ja Egyptin kanssa. Intialla on ollut sopimus, jolla on valmistettu 242kpl Su-30MKI-konetta lisenssillä ja mahdollisesti määrä voi kasvaa 314 kappaleeseen. Kiina on valmistanut lisenssillä Shenyang J-11 konetta, joka pohjautuu lisenssillä Su-27 koneeseen ja tuotantomäärä on ollut ainakin 250 konetta.

Vähemmän tunnettuja hävittäjämalleja ovat Intian HAL Tejas pohjautuen monimutkaiseen osin kansainväliseen tuotekehittelyyn, Kiinan JF-17 Thunder pohjautuen keskeytettyyn Yhdysvaltojen Grummanin projektiin sekä sen jälkeiseen Mikoyanin suunnittelutukeen, Kiinan sekä Pakistanin J-10 Chengdu pohjautuen spekulaatioiden mukaan Israelin IAI Lavi-tuotekehittelyn vakoiluun, Taiwanin F-CK-1 Ching-kuo pohjautuen amerikkalaiseen rajoitettuun vientiteknologiaan ja Japanin Mitsubishi F-2 pohjautuen F-16 koneeseen. Luetellut ovat kuitenkin vasta neljännen sukupolven malleja.

Kaupallisesti onnistuneita länsimaisia neljännen sukupolven hävittäjiä ovat olleet eurooppalaiset Tornado, Eurofighter Typhoon, Mirage 2000, Rafale, Jas 39 Gripen – ja Amerikkalaiset F-14, F-15, F-16, F/A-18 Hornet ja F/A-18 Super Hornet. Näistä koneista uusimmat, Typhoon, Rafale, JAS-39 E/F ja Super Hornet, ovat kuitenkin neljännen ja viidennen sukupolven välillä.  Vastaavasti Neuvostoliitto ja sen tuotannon yhdistänyt Venäjä on tuottanut MiG-29-koneesta uudemman version MiG-35, MiG-31 :n, Su-27,30,33, 34 ja 35 koneet, joista uusimmilla on viidettä sukupolvea läheneviä ominaisuuksia.

Viidennen sukupolven hävittäjistä pisimpään käytössä on ollut F-22, vuodesta 2005 alkaen. Viimeisen vuoden sisällä F-35A ja F-35B ovat otettu käyttöön ja lentotukialusversio F-35C on vielä testauksessa. Länsimailla ei muita viidennen sukupolven hävittäjiä ole lentävinä malleina. Ruotsilla oleva hanke Flygsystem 2020 on kunnianhimoinen, mutta siltä puuttuu rahoituspohja. Tämän sijaan Kiina, Venäjä sekä Aasian maat - Intia, Etelä-Korea-Indonesia ja Turkki ovat kehitelleet omia suunnitteluprojekteja tulevaisuuden hävittäjäksi, jotka ovat vielä kehitysasteella.

Venäjän Sukhoi PAK FA on kaupallisesti lupaavimpia viidennen sukupolven hävittäjiä Yhdysvaltojen tuotannon ulkopuolella, mutta on vasta lupaavalla koemallitasolla. Kiinan J-20 kone on myös prototyyppitasolla, mutta on myöskin nopeasti kehitetty hanke sekä lupaava. Ideoiltaan ja suorituskyvyiltään vahvimmat koneet ovat selvästi Sukhoin PAK FA ja F-22, mutta jännitystä tuottaa, voidaanko F-35 ja J-20-koneiden ongelmat ratkaista. Hitaammin edistyviä hankkeita ovat Intian HAL AMCA; Japanin Mitsubishi ATD-X; Korean ja Indonesian KF-X/IF-X ja Turkin TAI TFX  - näistä ainoa lentävä prototyyppi on Japanilainen X-2 Shinshin, yksittäinen abstraktien ominaisuuksien testausta varten tehty koekappale. Viidennen sukupolven koneista Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan ulkopuolella on yhteinen tuotekehitysprojekti, Intian sekä Venäjän Sukhoi/HAL FGFA, joka etenee PAK FA-teknologian pohjalta ja siten se etenee Venäjän määrittämään tahtiin intialaisten kehittäessä konetta varten omaa teknologiaansa.

Venäjän mahdollinen uutuuslinja pohjautuu keskeytettyyn Mikoyan Project 1.44-hankkeeseen – uuden projektin nimi on Mikoyan LMFS. On kuitenkin todennäköistä, että julkaisemattomien ideoiden joukossa on sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä lukuisia keskeneräisiä luonnoksia – toisaalta utopistisista hankkeista lupaavimmat lienevät olleet 1970-luvulta alkaen ”Tähtien Sota”-tyyppisten elokuvien taistelualukset, näistä vain valitettavasti puuttuu vielä kolmannenkymmenennen sukupolven ratkaisujen edellyttämät teknologiat. Näitä Tähtien Sota -tyyppisiä aluksia saataneen tuotantoon, kun ihmisten toisiin tähtikuntiin lähettämät siirtokunnat myöntävät Maa-planeetan kehitysyhteistyöhön rahoitusta sekä paljastavat tähtialusten salaisen teknologian.

 

F/A-18E/F SUPER HORNET – VAHVEMPI VERSIO NYT KÄYTETTÄVÄSTÄ HORNET-MALLISTA



Kuvassa Super Hornet Farnboroughssa 2016.

McDonnell Douglasin ja Boeingin kone Super Hornet lensi ensilentonsa 29.11.1995 ja sitä on rakennettu 500 kappaletta. Hornetin vanhempi malli oli lentänyt ensilennon jo 1978. Ohjelmakustannus on ollut 48 miljardia USD ja yksikkökustannukset ovat viime aikoina olleet 61 miljoonaa USD. Käyttäjinä ovat Australian kuninkaalliset ilmavoimat sekä Yhdysvaltojen laivasto. Koneesta on yksipaikkainen F/A-18E, kaksipaikkainen F/A-18F, elektronisen sodankäynnin EA-18G Growler ja Advanced Super Hornet –mallit. Yhdysvaltojen laivastossa konetta pidetään osin siirtymämallina ennen siirtymistä F-35C-malliin.

Super Hornet on noin 10 % isompi kuin vanha Hornet ja sillä on 4200 kiloa enemmän tyhjäpainoa ja 1850 kiloa enemmän kuljetuskapasiteettia. Polttoainekapasiteettia on entiseen malliin verrattuna kolmanneksen enemmän, jonka ansiosta toimintamatka on suurempi, kuin vanhassa Hornetissa. Koneen ilmanottoaukot ovat kulmikkaampia verrattuna vanhaan Hornet -malliin, runko on 120 cm pidempi ja siivet 22 % verran laajemmat. Uuden mallin nousuominaisuudet ja vakaus ovat paremmat. Myös tutkahäiveominaisuuksia on kehitetty, vaikkakaan ei samalle tasolle, kuin F-22 tai F-35 koneissa. Perusvarustus on myös uusittu – koneessa on uutta ohjaamotekniikkaa, sekä parannettuja elektronisia järjestelmiä, kuten tutka- ja suojatekniikkaa. Konetta on käytetty sotilasoperaatioissa jo 15 vuoden ajan.

Vuonna 2007 Australia osti 24 kaksipaikkaista Super Hornet konetta 2.2 miljardin USD summalla, tällöin yhden koneen hinnaksi tuli 92 miljoonaa USD. Kymmenen vuoden koulutus ja tukikuluiksi arvioitiin 4.6 mrd. USD. Hanketta kritisoitiin Australiassa mm. arvioimalla Kaakkois-Aasian muiden ilmavoimien MiG-29 ja Su-30 koneisiin perustuvien ilmavoimien olevan vahvempia. Kauppaa ei kuitenkaan peruutettu mm. vedoten sopimusrangaistuksiin. F-18 E/F Super Hornetin käyttökustannuksiksi on arvioitu 11,000 USD/tunti. Suomen nykykäytöllä tuntihinnoittelulla Super Hornetin käyttökulut olisivat vuosittain 96 miljoonaa USD.

Konetyyppi on ollut harkinnassa Kanadassa, jossa harkitaan vetäytymistä F-35-hankkeesta. Tanska jatkaa F-35-hankkeessa. Suomelle ilmoitettiin toukokuussa 2016, että Yhdysvallat tarjoaa sekä F-35, että Super Hornet konetta vaihtoehtoinaan. Kuwait päätti syyskuussa 2015 hankkia 28 Eurofighter -konetta ja tammikuussa 2016 päätettiin hankkia myös 28 Super Hornet-konetta. Malesia on korvaamassa MiG-29-koneet joko Super Hornetilla, Eurofighter Typhoon, Dassault Rafaele tai JAS 39 Gripen koneella. Myös Puola pyrkii korvaamaan nykyisen MiG-29 ja Su-22M4 laivaston 64 monitoimihävittäjällä, joiden vaihtoehdot ovat Super Hornet, JAS 39E/F Gripen, Dassault Rafaele, Eurofighter Typhoon ja F-35. Keskusteluja käydään myös Arabiemiirikuntien, Bulgarian, Belgian ja Korean kanssa. Tarjoukset ovat kaatuneet Brasiliassa, Intiassa, Kreikassa, Sveitsissä, Britanniassa ja US Marine Corpsin kanssa.

 

Ominaisuudet: F/A-18 E/F Super Hornet

Mitat

Pituus 18.31m Leveys (siipien kärkiväli) 13.62m Korkeus 4.88m

Siipien pinta-ala

 46.5 neliötä

Tyhjäpaino

14,552 kg

Maksimi lähtöpaino

29,937 kg

Maksiminopeus

Mach 1.8 (12,190m)

Lentomatka

3,330 km (kokonaislentomatka)

Taistelusäde

722 km (Lähtö, operaatio ja paluumatka)

Lentokorkeus

maksimi 15,000+ m

Nousunopeus

228 m/s

Kuorman kesto

7.6 g

Kiinteä aseistus

20mm tykki ja 412 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, pommeja ja raketteja käytössä on laaja valikoima, 11 kiinnikettä, kokonaiskapasiteetti 8,050 kg mukaan lukien lisäpolttoainetankit

Lisäpolttoainetankit

Tankit enintään 7,381 kg, sisäinen kapasiteetti 6,780 kg (E), 6,354 kg (F)

Ydinasevalmius

Kyllä – Yhdysvallat, NATO

 

Lentojärjestelmiä koneessa on Hughes, Raytheon, Northrop Grumman ja BAE Systems – yhtiöiltä.

Vertailun vuoksi vanhemman Hornet-version spesifikaatiot:

Ominaisuudet: F/A-18 C/D Hornet

Mitat

Pituus 17.1m Leveys 12.3m Korkeus 4.7m

Siipien pinta-ala

 38 neliötä

Tyhjäpaino

10,400 kg

Maksimi lähtöpaino

23,500 kg

Maksiminopeus

Mach 1.8 (1,915 km/h / 12,190m), Mach 1.2 (1,473 km/h / matalalla)

Lentomatka

3,330 km

Taistelusäde

740 km

Lentokorkeus

maksimi 15,240 m

Nousunopeus

254 m/s

Kuorman kesto

7.5 g

Kiinteä aseistus

20mm Gatling-tyyppinen tykki ja 578 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia, pommeja ja raketteja käytössä on laaja valikoima, 9 kiinnikettä, kokonaiskapasiteetti 6,200 kg mukaan lukien lisäpolttoainetankit

Lisäpolttoainetankit

Tankit enintään 6,200 kg, sisäinen kapasiteetti 4,930 kg

Ydinasevalmius

Kyllä – Yhdysvallat, NATO

 

 

JAS-39E/F GRIPEN – RUOTSIN HÄVITTÄJÄLINJASTON JATKOVERSIO



Kuvassa Gripen E/F koneen malli Farnboroughssa 2016

Jas-Gripen pohjautuu perussuunnitteluun, joka aloitettiin 1979 ja josta saatiin ensimmäinen lentävä prototyyppi 1988. Koneen myöhempiä malleja on parannettu, viimeisin versio Gripen JAS 39E/F on saanut esimerkiksi uuden moottorin sekä tutkan ja isomman polttoainetankin. Kone on poikkeuksellisen nopea, vaikkakaan sen nopeus ei ylitä minkään Venäjän käyttämää ensi linjan hävittäjän nopeutta, mutta on kuitenkin nopeampi, kuin Suomen Hornet. Gripenin nopeudesta sekä keveydestä päätellen myös nousunopeus on tavallista voimakkaampi, vaikkakin tämä tieto ei ole julkinen. Tänä vuonna Ruotsi sai Suomelta pyynnön tarjouksesta Hornetin seuraajasta ja tarjouksia pyydetään keväällä 2018 – lopullinen päätös tehtäneen ruotsalaisten tietojen mukaan 2021.

Jas Gripenissä ei ole ollut poikkeuksellisia vikoja, mutta sen onnettomuudet on huomioitu. Pian ensimmäisen koelennon jälkeen 9.12.1988 varhaisella testilennolla 2.2.1989 koneen laskeutuminen epäonnistui ja koska yleisenä tyhmyytenä paikalle oli kutsuttu kuvausryhmä, koneen tuhoutuminen kiitoradalla muodostui tuleviksi vuosiksi ikoniseksi, koska sitä tv-reportaasia toistettiin eurooppalaisissa medioissa tuhansia kertoja. Pian Gripenistä ei muuta muistettukaan. Myös 8.8.1993 toisen koneen putoaminen Tukholman keskustassa lentonäytöksessä on jäänyt laajalti mieleen, ja näistä tapahtumista on myöhemmin otettu oppia uusien hävittäjien testauksessa, lentonäytöksissä, riskien otosta ja kuvaajien mahdollisesta läsnäolosta. Onnettomuuksissa on tuhoutunut yhteensä 7 konetta, mutta poikkeuksellisesti kukaan ei ole kuollut onnettomuuksissa. Huolimatta alkuvaiheen heikosta julkisuuskuvan hallinnasta, on Gripen osoittautunut kuitenkin suhteellisen luotettavaksi toiminnassaan.

Gripeniä on valmistettu Ruotsille, Etelä-Afrikalle, Tshekille ja Unkarille yhteensä noin 247 kappaletta. Yksikkökustannukset ovat noin 30 -60 miljoonaa USD mallille JAS 39C, ja koko ohjelman kustannukset ovat olleet 13,5 miljardia USD vuoteen 2006 mennessä, mikä on maltillinen kulu ja selittyy yhteistyöllä. Ruotsilla koneita on arviolta 134 kappaletta, alun perin niitä tilattiin 204 yksipaikkaista ja 28 kaksipaikkaista konetta – sekä 28 konetta on vuokrattu Tshekin ja Unkarin ilmavoimille. Koneita on tilattu Etelä-Afrikkaan 26 konetta, Brasiliaan 28 kpl Gripen E ja 8 kpl Gripen F-mallia, Thaimaahan on hankittu 24 konetta.

Brasilian tarjouskilpailussa oli Dassault Rafaele B/C, F/A-18E/F Super Hornet ja JAS 39E/F Gripen. Korvattavat koneet olivat Northrop F-5EM ja Dassault Mirage 2000C. Ensin valittiin 2010 Rafaele, sitten 2011 Super Hornet ja 2013 Jas Gripen. Vuonna 2014 tehtiin 5,44 miljardin USD kauppa 28 kpl  Gripen E ja 8 kpl Gripen F-koneista. Koneet toimitetaan 2019 -2024 ja niitä käytettään 2050 saakka. Kauppaa varten Ruotsin valtio myöntää 25-vuoden lainan 2.19 % korolla. Näin yhden koneen hinnaksi tulee huimat 151 miljoonaa USD, joka selittyy modifikaatioilla kosketusnäytöistä ohjaamoon. Brasilia on myös yhteistyössä Ruotsin kanssa lentotukialusversion kehittämisessä – talouskriisi voi tulla sotilaallisen laajentumisen esteeksi.

Puola oli vuonna 2001 etsimässä 48 monitoimihävittäjää ja vuonna 2002 se valitsi F-16C/D koneen 3.5 miljardin dollarin hintaan mukaan lukien 170 % vastakaupat – Ruotsi tarjosi Gripeniä 3.2 miljardin USD hintaan 146 % vastakaupoilla. Dassault Aviation tarjosi Mirage 2000-5 Mk 2 -mallia. Kilpailussa olivat mukana F-35, Jas Gripen E/F, Eurofighter Typhoon, Dassault Mirage 2000 ja Super Hornet – erona Suomen kilpailuun on, että Dassault tarjoaa Suomelle parhaimpaa hävittäjätyyppiään.

Sveitsin kilpailussa F-5 koneiden korvaajaksi olivat Gripen, Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon. Näistä ilmavoimien testien mukaan Gripenin suorituskyky oli heikoin – kilpailijoilla on muun muassa kyky kantaa raskaampia aseita – parlamentti päätti valita Gripenin edullisuuden vuoksi, mutta 2014 kansanäänestyksessä hanke hylättiin – päätettiin kehittää miehittämättömiä lennokkeja, SAM- sekä kybersota-järjestelmiä. 2015 Sveitsi julisti uuden tarjouskilpailun hävittäjäohjelmansa uudistamiseksi.

Suomessa Gripen on hylätty ensimmäisen kerran 1992. Tanskassa 2007 pyydettiin tarjouskilpailu F-16 korvaamiseksi ja vaihtoehtoina olivat Gripenin ohella Super Hornet, F-35 ja Eurofighter ja Dassault. Näistä Eurofighter ja Dassault kieltäytyivät esittämästä tarjousta, koska Tanska oli sitoutunut valmiiksi F-35 hankkeeseen. Intiassa Eurofighter Typhoon sekä Dassault Rafale ovat voittaneet Gripenin kilpailussa, sen lisäksi intialaiset valmistavat lisenssillä ainakin 242 kpl venäläistä Su-30MKI-konetta. Alankomaille Saab tarjosi 85 kpl Gripeniä 4.3 miljardin USD hintaan eli 51 miljoonan USD kappalehintaan, Alankomaat valitsi kuitenkin F-35 hävittäjän noin 6 miljardin pakettihintaan. Myös Norja valitsi F-35-hävittäjän NATO-syistä. Itävalta on valinnut Eurofighter Typhoonin ja Romania F-16-hävittäjän.

Gripenin malleina tunnetaan JAS 39A – vanhentunut malli, joka voidaan päivittää C-malliin; JAS 39B, edellisestä kaksipaikkainen versio; JAS 39C – NATO-yhteensopiva malli, joka voidaan tankata ilmassa; JAS 39D – kaksipaikkainen versio edellisestä; Gripen NG – kehitetty versio JAS C/D-mallista; JAS 39E – sarjatuotantoversio edellisestä yksipaikkaisena; JAS 39F – kaksipaikkainen versio edellisestä. Gripenistä on ehdotettu myös lentotukialusversiota, kauko-ohjaavaa miehittämätöntä konetta Gripen UCAV sekä Gripen EW konetta, jossa olisi elektronisen sodankäynnin järjestelmät.

Ensisijaisesti JAS on ruotsalainen yhteishanke, joka on valtiollisesti tuettu. Hankkeessa ovat olleet mukana Saab-Scania, LM Ericsson, Volvo Flygmotor, Svenska Radioaktiebolaget ja Försvarets Fabriksverk.  Osa järjestelmistä on ostettu ulkomailta, samaten pääosa aseistuksesta. Ruotsin sisäisesti hanketta on kritisoitu kriittisestä liiketoiminnasta, kustannusten heikosta hallinnasta ja kansainvälisen menestyksen puutteesta. Ruotsin puolustusministeriö on vuonna 2013 laskenut, että 100 C/D-mallin ylläpitäminen vuoteen 2042 saakka maksaisi 60 miljardia SEK eli 7,1 miljardia USD. Tämä vastaisi 24 miljoonan dollarin konekohtaista vuosikulua. Gripen-koneen lentotunnin hinnaksi on arvioitu 4700 USD, mikä on poikkeuksellisen vähän, saman arvion mukaan F-16 kustannukset ovat 7000 USD / tunti ja F-35 kustannukset 21,000 -31,000 USD / tunti. Suomen nykyisillä lentotunneilla vuositasolla Gripen maksaisi 41 miljoonaa USD vuosittain, F-16 maksaisi 61 miljoonaa USD vuosittain ja F-35 maksaisi 184 -272 miljoonaa USD vuosittain. Sekä Gripen-koneen nopeus, edullinen hinta ja NATO-valmius puoltaisivat konemallia Suomen käyttöön. Markkinoiden vaikeimmin huollettava malli on F-35, sen sijaan Gripenin huollon toimitukset voi tehdä jopa päivässä maayhteyden kautta.

Gripenin perusmalli pohjautuu delta-siipiin ja etusiivekkeisiin – siten kone liittyy aiempiin Draken ja Dassault Mirage-malleihin. Koneen elektroniikkaa sekä asejärjestelmiä on hankittu pohjautuen olemassa oleviin tuotekehittelyihin muunnelmilla ja yhteistyöllä, mikä laskee kustannuksia. Gripenin maksimi hyötykuorma on 6,500 kiloa. Kiinnityksiin voi asentaa monia NATO-käytössä olevia järjestelmiä. Kiitoradaksi riittää Suomen tapaan 800m improvisoitu laskeutumisrata ja ”varikkopysähdys” voidaan minimoida 10 minuuttiin. Gripenin taistelukokemus pohjautuu tähän mennessä tunnistuslentoihin Itämerellä ja Libyan onnistuneisiin sotalentoihin. Varsinaisesti Libyan operaation kunniaa vähentää se, että lopputuloksena oli sisällissodan paheneminen ja ihmisoikeustilanteen heikkeneminen. Gripen on ehdolla kolmenkymmenen maan hävittäjäksi, mikä kertoo Ruotsalaisen asekaupan hyvistä mahdollisuuksista. Saabin toimitusjohtaja on 2013 arvellut, että Gripenin myynti voi nousta 400 -450 koneeseen.

 

Ominaisuudet: JAS-39C/D Gripen

Mitat

Pituus 14.1m Leveys 8.4m Korkeus 4.5 m

Siipien pinta-ala

30.0 neliötä

Tyhjäpaino

6,800 kg

Maksimi lähtöpaino

14,000 kg

Maksiminopeus

Mach 2.0 (2,200 km/h)

Lentomatka

3,200 km

Taistelusäde

800 km

Lentokorkeus

maksimi 15,240m - 16,500 m

Nousunopeus

salainen

Kuorman kesto

9g / -3g

Kiinteä aseistus

27mm tykki ja 120 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia ja pommeja käytössä on laaja valikoima, kiinnityspaikkoja 8

Ydinasevalmius

Käyttäjillä ei omia ydinaseita

 

Koneessa käytettävä teknologia on kehitetty yhteistyössä pääasiassa BAE:n kanssa, mm. moottori on Volvon lisenssillä valmistettu General Electricin malli ja tutkan kehittäjät ovat Ericsson sekä GEC Marconi.

 

 

F-35 A/B LIGHTNING II – AMERIKAN KAHDEN VIENTIMALLIN KONE




Edellä kuvani F-35B Lightning –koneesta Farnboroughssa 2016, jolloin kone oli ensimmäistä kertaa esillä yleisölle kansainvälisessä lentonäytöksessä Euroopassa. Suomi on jättänyt tarjouspyynnön F-35A tai F-35B -koneista. Harkinnassa on siis A-malli, joka pystyy nousemaan vain perinteisiltä lentokentiltä ja B-malli, joka pystyy nousemaan lyhyiltä kiitoradoilta tai paikaltaan pystysuoraan. Kauppa nykytason 60 koneen määrällä oman arvioni mukaan 5,1 miljardia USD + ylläpito ja käyttö enintään 20,1 miljardia USD. Kauppa uuden määrittelyn 30 koneen määrällä olisi 2,6 miljardia USD + ylläpito ja käyttö enintään 10 mrd. USD. Tietoni pohjautuvat julkisiin tietoihin nykyisestä yksikkö- ja ohjelmakustannuksista karkealla keskiarvolla ilman maakohtaisia painotuksia, lisiä tai alennuksia. F-35 käyttökustannuksiksi on arvioitu 21,000 -31,000 USD/ tunti, mikä tekee siitä kalleimman käytössä olevista länsimaisista ensi linjan hävittäjistä. Suomen nykyisillä käytöllä käyttö maksaisi 184 -272 miljoonaa USD vuositasolla arviotuntihinnalla.

Kirjoituksessa ”F-35 ja Suomi” käsittelen koneen taustaa sekä maakohtaisia tilauksia. Tästä yhteenvetona on, että kone pohjautuu alun perin brittiläiseen Harrier -tietotaitoon ja neuvostoliittolaiseen samoihin aikoihin vastineeksi Harrierille kehitettyyn Jakovlev Yak-38 koneeseen – molemmat ovat VTOL koneita, eli kykenevät nousemaan kymmenen aarin neliömäiseltä maapalalta. Yhteneväisyyksiä on myös aikaisempiin kokeellisiin prototyyppeihin, jotka eivät edenneet varsinaisesti tuotantoon, Venäjällä kaavailtiin tämän lisäksi myös koekappaleen tasolle edennyttä konetta Yak-141, jonka mallin esikuvan perusteella Lockheed teki yhteistyötä kehitellessään F-35-projektia. Mallia valmistettiin vain kaksi lentävää versiota, joista toinen kävi 1992 Farnboroughin lentonäytöksessä. Myöhemmin Venäjä keskittyi maakentiltä nouseviin koneisiin, joilla olisi poikkeuksellisen ketterät lento-ominaisuudet. On todettava, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläinen puolustustarviketeollisuus myi huomattavan paljon tietoa länteen, usein pilkkahinnalla, kunnes 2000-luvulla koko Venäjän lentokoneteollisuus yhdistettiin huomattavasti Neuvostoliiton aikaa tehokkaamman Venäjän hallinnon alaisuuteen. Venäläinen Yakolev siirtyi Irkut-yhtiön omistukseen huhtikuussa 2004. Helmikuussa 2006 Venäjä yhdisti Mikoyan, Ilyushin, Irkut, Sukhoi ja Tupolev-yhtiöt uudeksi United Aircraft Building Corporation hallinnointiyhtiöksi. Klusteri auttaa kilpailussa maailman johtavaa aseviejää Yhdysvaltoja vastaan.

 

Ominaisuudet: F-35 A/B Lightning II

Mitat

Pituus 15.67m Leveys 10.7m Korkeus 14.2m

Siipien pinta-ala

42.7 neliötä

Tyhjäpaino

13,199 kg

Maksimi lähtöpaino

31,800 kg

Maksiminopeus

Mach 1.6

Lentomatka

2,220 km

Taistelusäde

1,150 -1,400 km

Lentokorkeus

15,000 -20,000 m

Nousunopeus

230 -260 m/s

Kuorman kesto

9g

Kiinteä aseistus

25 mm tykki ja 180 panosta

Vaihtoehtoinen aseistus

Ohjuksia ja pommeja käytössä on laaja valikoima. Kiinnikkeitä 6 kpl, kapasiteetti 6,800 kg ja koteloitu kapasiteetti on 1,360 kg, yhteensä 8,100kg.

Ydinasevalmius

Kyllä – Yhdysvallat, Britannia, NATO, tulevaisuudessa Israel

 

Lentojärjestelmiä koneeseen ovat valmistaneet Northrop Grumman, Lockheed Martin ja BAE Systems.

 

 Jatkuu...


 

<< Takaisin Lisää kommentti
Jackson Mark
19.10.2016 10:36:31
Comment
I can not read Finnish, but the pictures are interesting.
1 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Front PageArkkitehtuuritoimintaa/ Architecture activitiesKuvagalleriaArkkitehtuurigalleriaSuosikkilinkitOta yhteyttä/ How to contactCVJulkaisujaBlog