Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Page 1
Ark-toimintaa
/Arch-activities
Kuvasto
Ark-Kuvasto
Linkit
Yhteydet
/Contact
CV
Blog
Kotisivu
Poutvaara 110 v - 1 kk

Poutvaara -nimen perustajan syntymästä on pian kulunut 110 vuotta.

Matti Poutvaara syntyi 18. huhtikuuta 1909. Kansainvälisesti hänet tunnetiin lähinnä vain Suomessa, sillä kansainvälistymisestä huolimatta Suomi oli maailman kulttuuriviennissä pieni tekijä. Ulkomailla hänen tuotantoaan kyllä esiintyi, mutta siellä häntä ei tunnettu henkilönä. Kotimaassa hänen tuotantonsa on tehty yhdessä kirjankustantamojen kanssa ja ennakoivasti jo 1980-luvulla hän siirsi suurimman osan omasta aineistoarkistostaan Museovirastolle.

Nyt 110 vuotta tuntuu pitkältä ajalta, myös koska Matti Poutvaaran kuolemastakin on kulunut jo 30 vuotta aikaa. Helpoin tapa tutustua hänen tuotantoonsa on katsoa sekä lukea valmiiksi painettuja kirjoja, joita on yleisemmin saatavilla kirjastoissa. Useimmat näistä kirjoista on tosin tehty yhteistyönä, joten eri tekijöiden omaa osuutta voi olla vaikeampaa hahmottaa. Varsinaista aineistoarkistoa on Museovirastolla sekä mahdollisesti kirjankustantamoilla, mutta niiden osalta puolestaan kokonaiskuva on pirstaleisempi. Yksi perusongelma Museovirastolla on ollut rahoitusvaje, joka on näkynyt aineiston hoidon ja digitalisoinnin puutteena – kuvien tarinoiden systemaattinen kerääminen olisi ollut mahdollista vielä taiteilijan eläessä. On kuitenkin todettava, että valokuvaaminen oli vain päätoimenkuva.

Suomen koululaitos ei Matti Poutvaaran nuoruudessa sisältänyt edes pakollista kansakoulua, jatkomahdollisuus oppikoulu ja lukio olisivat olleet ainoa tie korkeakouluasteelle - peruskoulujärjestelmä syntyi vasta syntymäni aikoihin 1972-1977 Suomessa, joten omat koulutusmahdollisuuteni olivat paremmat. Siltä kannalta voisi todeta, että yhtenä uran päälinjana ollut valokuvaustoiminta oli ehkä turhauttavan suppea ja samalla sisällöltään laaja-alainen toimenkuva, kun erikoistuneita ammatteja olisi ollut tarjolla enemmän. Ammattinimikkeiden jakauma oli tietenkin täysin toinen kuin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Turhauttavaa oli varmasti myöhemmin myös valokuvauksen ammattikuvan arkipäiväistyminen – jo Matti Poutvaaran eläessä valokuvaus ja kamerat muuttuivat jokapäiväisiksi ja nyt 2000-luvulla lähes koko väestöllä on matkapuhelimen yhteydessä kamera. Siltä kannalta Matti Poutvaaran kuvat ovat kokeneet inflaation nykyaikaisessa nopeatahtisessa kuvatulvassa ja siksi esimerkiksi hänen kirjojaan kannattaakin katsoa muistaen, että kuvaaminen Matti Poutvaaran kuvapainotteisten Suomi-kirjojen ja -markkinoinnin aikaan oli rajoitettua ja osin luvanvaraista. Siten voi hyvin hahmottaa, että ammattikuvan murros johti koko ammattikunnan kriisiin – aluksi Saksasta, Yhdysvalloista ja Japanista saapui markkinoille täysin uudentyyppisiä kameroita, joita kuvaajat ihmettelivät yksi toisensa jälkeen – valokuvaajat Suomessa olivat etupäässä loppukäyttäjiä. Vähitellen valokuvaus pelkkänä lisenssin varaisena ammattina katosi. Myöhemmin syntynyt murros pohjautuen digitaalisuuteen oli kuitenkin jopa merkittävämpi.

Itse olin jo filmikuvauksen aikana ennakoinut kuvaustapaa digitaalisella aikakaudella, mutta innovaationi olivat enemmän metodologisia perustuen teknologiaoptimismiin. Monet innovaationi toteutuivat laajemmin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, mutta en voi väittää olleeni muuta kuin vain yksi keksijä monien joukossa. Digikaudella ovat parhaiten pärjänneet suuret yhtiöt, etupäässä japanilaiset, amerikkalaiset ja saksalaiset. He ovat luoneet tämän ympärille tuottoisaa liiketoimintaa. Siirtyminen digitaalisuuteen ei ollut itselleni luonteva vaihtoehto, mutta käytännön pakosta siihen oli panostettava. Vaikka Suomessa tiedettiin jo 80-luvulla amerikkalaisten ylivoima satelliittivalokuvauksessa, eivät heidän ohjelmansa olleet Suomeen päin julkisia. Siten voisi sanoa, että suomalainen osaaminen valokuvauksen tekniikassa useimmilla osa-alueilla riippui lähinnä kuluttajakäyttöön toimitetuista uusista kameramalleista. Digitaalisuuden täyttä läpimurtoa 2000-luvulla oli vielä 80-luvulla vaikeaa ennakoida. Kuitenkin jo tämän vuosisadan alussa alkoi hahmottua, että digitaalinen kuvaaminen tulisi täysin syrjäyttämään filmivalokuvaamisen: sen oppivat myös ylivoimaisiin vaikeuksiin joutuneet filmejä valmistaneet yhtiöt. Nykyhinnoin yhden suuren kapasiteetin muistikortin hinnalla vastaava määrä entisajan filmiä olisi maksanut saman verran kuin hyvä ammattilaiskamera – oli vielä 1980-luvulla mahdotonta ennustaa näin hyvien muistikorttien tuloa markkinoille. Pula-ajan kokeneille nykyiset muistikortit ovat näyttäytyneet suurena säästönä. Oikeasti digikuvaaminen on erittäin ekologista verrattuna filmikuvaamiseen.

Olen itse myöhemmin oppinut, että valokuvaaminen ei ole laukaisimen painamista ja kohteiden etsimistä. Omassa valokuvaamisessani on paljon matemaattista, fysiikan ja osin kemiankin laskentaa ja paljon erityisesti materiaali- ja havainto-oppia. Valokuvausta ei enää voi harrastaa ilman hyvää tietotekniikan osaamista ja tällöin englannin kielen taitojenkin pitää olla erinomaisia. Näiden ohella valokuvaajalla pitää olla kokemusta myös kuvataiteesta, itse olen aloittanut kuvataiteen harrastamisen jo ennen kuin olen oppinut tavaamaan sanoja. Näiden ohella valokuvaamisessa on oltava kunnossa myös hyvät viestintätaidot, on seurattava uutisia ja tunnettava yhteiskunnan toimintaa. Viiden kilon kameran käyttäminen edellyttää myös hyvässä kunnossa pysymistä ja samaa painottaa myös se, että on oltava hyvä huomiokyky – näin myös elämäntapojen on oltava kunnossa. Kun näitä vaatimuksia ihmettelee, tulee mieleen: miten ennen pärjättiin ilman näiden taitojen perusopetusta? Vastaus lienee: ennenkin pärjättiin, mutta vaatimukset ovat vain koventuneet. Tämän ohella valokuvaus on ammattina entistä pienempi sektori ja ammattinimikkeiden määrä on satakertaistunut.

Koventuneista vaatimuksista sanoisin esimerkkinä, että arkkitehtuurialallakin pärjättiin ennen, kun maassa oli vain kymmeniä arkkitehtejä, jotka tunnettiin kaikki nimeltä. Työnjako oli kuitenkin ennen kehittynyt niin, että arkkitehdin ammatissakin pärjättiin vähemmällä asiaosaamisella kuin nykyään. Näen nykyään itsekin, että arkkitehtuurilla on samat vaatimukset, joita asetan valokuvaamiselle: matematiikan, fysiikan ja kemiankin laskentaa (jotka ovat nykyään käytännössä koulutuksen pääsyvaatimuksina), materiaali- ja havainto-oppia (joita painotetaan koulutuksessa), kielten osaamista (joista virkamiesruotsin ja -englannin vaatimukset ovat koulutuksen vaatimuksia), kuvataiteen osaaminen (joka on pääsyvaatimuksena alalle), viestintätaidot (jotka ovat alalla käytännössä keskeisiä), uutisten ja yhteiskunnan seuraaminen (joiden avulla avautuu uusia mahdollisuuksia), hyvä fyysinen kunto ja huomiokyky (joka painottuu työnteossa) ja hyvät elämäntavat (opiskeluelämän alkoholipainotteiset juhlat ja deadlineja kohti valvominen muuttuvat työnteon kautta käytännössä absolutismiksi, tasaiseen aikatauluttamiseen ja täsmällisiksi elämäntavoiksi).

On aivan totta, että minun, Taneli Poutvaaran, kehitykseen nykytilanteeseen on ollut ratkaisevaa vaikutusta kotitaustalla. Vaikutus on kuitenkin todennäköisesti täysin muuta, kuin useimmat ulkopuoliset luulevat. Käytännössä painopisteenä on ollut, että olen joutunut itse rakentamaan tyhjästä itselleni puitteet ja käsitteet. Tietenkin älyllisesti ja käsitteellisesti monipuolisella taustalla on vaikutusta, mutta en silti näkisi omaa taustaani etuna omalle nykyuralleni: kuten olen todennut, nykytilanteessa on paljon vaikeampaa luoda mitään uutta vanhoilla opeilla. Näkisin itse Poutvaarojen taustan kiinnostavana viitekertomuksena, mutta siinä on vaikeaa nähdä mitään, mitä voisi suoraan soveltaa nykyaikaan. Niinpä näenkin haastavana miettiä, kuinka voisin itse välttää samat virheet ja ennakoida tarkasti tulevaisuutta. Vaikka aloin harrastaa futurologiaa jo kolme vuosikymmentä sitten, eivät silloiset visioni olleet teknisesti ollenkaan tulevaisuutta ennustavia.

Matti Poutvaara on henkilönä historiallinen, mutta samalla ristiriitaisesti tulkittu. Näkisinkin tärkeänä korostaa häntä oman aikakautensa henkilönä, vastaten oman ympäristönsä vaatimuksiin ja pärjäämässä omassa tilanteessaan. Näin ovat muutkin Poutvaarat tehneet, kukin omalla tavallaan.

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Page 1Ark-toimintaa/Arch-activitiesKuvastoArk-KuvastoLinkitYhteydet/ContactCVBlog