Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Page 1
Ark-toimintaa
/Arch-activities
Kuvasto
Ark-Kuvasto
Linkit
Yhteydet
/Contact
CV
Blog
Kotisivu
Monta hävittäjää hankit, Suomi?

Viime viikon aikana on ollut keskustelua hankittavien hävittäjien määrästä.

Hävittäjien määrään vaikuttaa tietenkin ratkaisevasti se, miten ja mihin niitä käytetään. Nykyaikana Suomen ilmatilan kautta kulkee jatkuvasti liikennettä, milloin Keski-Euroopasta Kaukoitään, milloin Persianlahdelta Yhdysvaltoihin, milloin Venäjältä Keski-Eurooppaan – eivätkä nämä lennot tee Suomeen välilaskuja. On kansainvälisesti tietenkin välttämätöntä, että ilmailumaalla on lentokoneita, joiden yksi perustehtävä on valvoa tiheästi liikennöivää kansainvälistä lentoliikennettä. Tietenkin tämä perustehtävä voidaan minimitasolla hoitaa neljällä hävittäjällä. Suomella on kuitenkin suurempi määrä hitaampia harjoituskoneita, joilla harjoitellaan oikeasti.

Hävittäjien määrän käyttöön liittyen voidaan tehdä loputon määrä variaatioita, Suomessa on ensinnäkin suuri joukko kelpaavia lentokenttiä (katso kirjoitus 8.1.2016), joista tärkeimmät ovat yhdistettyjä siviili- ja sotilaslentokenttiä. Hävittäjiä tarvitaan siten myös kontrolloimaan tarvittaessa kotimaan kenttiä käyttävää lentoliikennettä. Näiden ohella kiitoratoina voidaan käyttää maanteitä, joilla harjoitellaan vuosittain. Pystysuoraan laskeutuvat koneet voivat periaatteessa laskeutua vaikka lähimarketin parkkipaikalle, mutta niitä ei voida huoltaa lähimarketin kylmällä bensiiniasemalla. Haasteena on siis huolto- ja säilytysinfrastruktuuri, joka kannattaa keskittää sopiville kentille, sillä laajasti hajautettu infra on kallista. Helsingistä jopa lopetettiin Malmin lentoasema, sillä siihen ei haluttu investoida kehitysrahaa. Oleellista on myös päättää, mihin lentokoneita käytetään ja mihin niillä varaudutaan – hajauttaminen ja keskittäminen kannattavat yhtä aikaa, mutta oleellinen on kokonaisratkaisu.

Olen viime päivinä tehnyt projektioita hävittäjien määrästä. Esikuvina olevat periaatemallit ovat, että Suomen ilmavoimien koneet ovat lentäneet sekä itsenäisesti (esim. tiedustellen tai tehden tarkkoja lentoja), osastoina (esim. ylläpitäen kykyä kohdata toisia vastaavan kokoisia tai suurempia osastoja), osastojen kombinaatioina tai toisen maailmansodan aikaan suurina joukkoina (kun tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät liikkeelle). Suomen ilmavoimien julkinen esiintyminen painottaa 2, 3 tai 4 lentokoneen osastoja. Pienempi määrä ei olisi osasto, vaan yksittäinen kone, joka voisi myös taktisesti toimia osaston kanssa. Suuremmat määrät ovat yleensä osastojen kombinaatioita, operatiivisesti ne vastaavat harjoittelua tai skenaarioita mutta ovat käytössä harvinaisia ja niitä nähdään yleensä vain paraateissa tai muissa näytöksissä. Vastaavasti suurvalloissa, joilla on satoja tai tuhansia koneita, osastojen koot, määrät ja mahdolliset kombinaatiot ovat suurempia.

Koneiden huoltotuntien määrä on noussut tekniikan kehittyessä. Vuosia on ollut esimerkiksi laskelma, että yhtä F-35-lentotuntia kohden konetta on huollettava kaksi kokonaista vuorokautta. Ajatellen neljän koneen osastoa reserveineen, huoltoajasta voi laskea, että lyhytjaksoisessa kriisissä ilmavoimat käyttäisi 4 konetta jatkuvaan huoltoon, 4 konetta varalle ja 4 koneen osaston käynnissä olevaan tehtävään. Tästä kukin voi laskea, että jos päivässä olisi tehtävä kahdelle 4 koneen osastolle, niin koneita tarvittaisiin silloin varalle enemmän, jos kaksi tehtävää päivässä tarkoittaa 12 koneen mahdollista ruuhkautuvaa huoltotarvetta seuraavan kahden vuorokauden ajaksi ympärivuorokautiseen säätöön.

Hävittäjäkoneiden tarvittavassa määrässä on näin tietenkin vaihtoehtoja, joita voisi laskea käytännön kannalta:

Riittäisikö minimissään, että koneita koko maassa olisi vain neljä, jolloin voidaan joskus hyvällä onnella tehdä siviiliajan tunnistuslentoja Suomen ilmatilassa?

Riittäisikö koneita 12, jolloin Suomessa olisi minimivaatimusten kokoinen osasto, joka riittää rauhanajan käyttöön - tai 24 tai 36 konetta? Monilla mailla ei ole suurempia ilmavoimia. Toisaalta pienempää määrää on vaikea perustella Suomessa, sillä harjoitushävittäjiäkin on nykyään enemmän kuin ensi linjan hävittäjäkoneita. Pienempi koneiden määrä vaikuttaisi myös muihin osa-alueisiin.

Tuleeko koneita 50 tai 62 tai nykyiset alun perin 64, joista 7 oli kaksipaikkaista konetta?

Hankittaisiinko koneita 88 tai 112 kpl, jolloin oltaisiin jo Ruotsin tasolla?

Tarvittaisiinko koneita 136 tai 148 tai 204 kpl – jolloin Suomi olisi jo isommassa sarjassa, joista pienin verrokki on Israel. Tällöin kulutkin olisivat suurvallan tasolla, vaikka omat luonnonvarat olisivat muutama kaivos ja metsää. Kysymys tällöin kuitenkin olisi, kenellä olisi varaa maksaa tällainen investointi Suomelle? – Ei suomalaisilla olisi ainakaan itsellään tähän varaa.

Viimeisen kuukauden aikana Yhdysvalloilla ei ole budjettierimielisyyksien vuoksi ollut mahdollisuutta maksaa edes liittovaltion palkkoja. Jos vajaa miljoona liittovaltion virkamiestä on ollut kuukauden palkatta kiistassa USA:n rajaturvallisuudesta, niin kuinka Suomi voisi odottaa, että USA maksaisi merkittävän osan Suomen puolustuksesta? Tähän mennessä Suomen taloudellisesti tuottavin yrityskin – Nokia – myytiin Yhdysvaltoihin. Onhan kaiken muun lisäksi USA:n maksettava tulevat kulunsa myös presidentin juuri perustamasta avaruus-armeijasta, joka valmistautuu iskemään avaruudesta niin mihin tahansa maapallolle kuin varautumaan kaikkiin niihin riskiskenaarioihin, joita elokuvateollisuus on tuottanut ulkoavaruudesta tulevista avaruusolennoista.

Olisiko Suomella tarvetta saada ilmatilaansa tuhansia sitä puolustavia koneita muista maista? Tämä viimeinen on tietenkin mahdoton toteutumaan, eikä Suomi halua jäädä muiden melskauskentäksi. Itsenäisyyttä olisi, että Suomi voisi todeta muille maille, että ei halua osallistua niiden kiistoihin vaan on itsenäinen ja tarvittaessa ajaa luvattomat ulkopuoliset pois – olivat ne sitten idästä tai lännestä.

Joka tapauksessa on selvää, että parhaiten Suomi vastaa ilmatilansa puolustamisesta ylläpitämällä yhteistyötä ja hyviä suhteita niin Venäjään kuin Yhdysvaltoihin sekä muihin Euroopan maihin. Niin Venäjän kuin Yhdysvaltojen lentokone- ja muut arsenaalit ovat tyrmäävän laajoja verrattuna huonoon valmiustilanteeseen ennen Toista maailmansotaa. Toisaalta nykyajan hyvät valmiudet eivät tarkoita, että ihmiskunta olisi hyvin varautunut kaikkiin odottamattomiin kriiseihin. Tätäkin kannattaa suhteuttaa siihen, mitä ja miten paljon materiaalia Suomi hankkii ilmavoimille. Suomen päättäjien ja heidän auktorisoimien neuvottelijoiden on vastattava hankkeesta, jossa ollaan lopputilanteessa joka tapauksessa tekemisissä lukuisten yritysten ja valtioiden kanssa. Tällöinkin oleellista on kokonaisratkaisu.

 

 

 

 

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Page 1Ark-toimintaa/Arch-activitiesKuvastoArk-KuvastoLinkitYhteydet/ContactCVBlog