Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Page 1
Ark-toimintaa
/Arch-activities
Kuvasto
Ark-Kuvasto
Linkit
Yhteydet
/Contact
CV
Blog
Kotisivu
Valmiustoimintaa

Viime päivinä on keskusteltu valmiustoiminnasta.


Suomen historiasta muistetaan hyvin 6.10.1939, kun Saksan hyökättyä Puolaan kutsuttiin 7500 hengen reservi, myös vanhoja ikäluokkia, ylimääräisiin kertausharjoituksiin, jotka matkasivat Neuvostoliiton rajalle. Olisiko aihetta tehdä vastaavasti tänään?

Keskusteluissa on otettu esille, että Neuvostoliiton 1981 sotaharjoitus Zapad (länsi) työllisti 100 t. – 150 t. harjoituksiin. Puolestaan tämän jälkeen suurin Vostok (itä) 2018 työllistää 200 t. – 250 t. harjoituksiin. Suomen armeijan rauhan ajan vahvuus on 12 t. henkeä ja vuosittain 22 t. uutta varusmiestä. Suomen puolustusbudjetti on vuosittain 1.9 miljardia euroa ja viimeksi isossa harjoituksessa 2008 kutsuttiin harjoitukseen 34 t. henkeä, joista harjoituksiin tuli 26 t. henkeä.

Kuvaavaa Venäjän harjoituksessa on sen nimi: Venäjällä lännessä on muu Eurooppa ja idässä Tyynen meren rannikko. Sen sijaan Suomesta ja muusta Euroopasta katsottuna idässä on Venäjä ja lännessä on Atlantin takana Yhdysvallat. Uuden Venäjän harjoituksen nimeäminen idäksi viittaa myös siihen, että harjoitukseen osallistuu Kiina ja Mongolia, Venäjän rajanaapurit ja alueelliset kilpailijat. Venäjä ei siis koe tarvetta eristää itseään kilpailijoistaan, eikä katkaista taloudellisia suhteitaan, eikä päinvastoin – pikemminkin jännitteitä vähennetään myös sotilaallisella yhteistoiminnalla valmistoiminnan parissa.

Vaikka Venäjä voitaisiin kokea uhkaksi, olisi Suomen kannalta kallis lasku, jos Suomi pistäisi Venäjää suuremmaksi. Suomen reserviksi on määritelty 280 t. henkeä, joka periaatteessa voitaisiin kutsua ylimääräisiin kertausharjoituksiin vaikka kahdeksi viikoksi 60 euron päivärahalla. Näin päivärahakulut olisivat 235 m. euroa eli kahdeksasosa vuosittaisesta puolustusbudjetista. Arvioiden reservin maksimin työpanosta Suomen kansantaloudelle ja harjoituksen käytännön järjestelyn kuluja, saattaisi harjoituksen kokonaiskulut liikkua koko Suomen puolustusbudjetin suuruudessa, ehkä jopa ylikin. Tämän ohella Suomen taloudelle olisi kohtuuton rasite, jos 280 tuhatta aktiivisessa työelämässä olevaa reserviläistä poistuisi töistä kahdeksi viikoksi.

Suomi voisi siis pistää pystyyn Venäjää suuremmat harjoitukset, mutta sitten kysymys olisi myös harjoitusten uskottavuudesta. Vaatisi vuosien suunnittelun ja erittäin paljon materiaalia, että harjoitukset näin suuressa koko maan mittaluokassa olisivat mielekkäät ja kaikilla riittäisi oikeasti tekemistä. Suomen historian suurimpien harjoitusten teossa tulisi sitten vielä perinteinen käytännön ongelma: sellainen ei onnistuisi poliittisesti ja suurin osa reservistä ei kokisi harjoitusta järjestämisen arvoiseksi, sillä ne verottaisivat Suomen kansantaloutta tarpeettomasti. Suomi voisi yllättäen joutua taloutensa kanssa kotikutoiseen lamaan ja yritykset voisivat nähdä Suomen valtion epäluotettavaksi, jos joutuisivat alas ajamaan toimintojaan avainhenkilöidensä lähtiessä kriisiharjoituksiin. Ei Venäjäkään ole kutsumassa kokoon 3.5 m. hengen täysharjoitusta, vaan 8 % sodan ajan reservistä, samaan tapaan kuin Suomessa oli 9 % sodan ajan reservin harjoitukset vuonna 2008. Siten voisi sanoa, että Suomella ja Venäjällä on vain normaalia valmiustoimintaa, mutta Venäjällä valmistoiminta on vain suuremmassa mittakaavassa, sillä valvottavaa rajaa ja rajanaapureita on enemmän kuin millään muulla maalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on maailmalla suhtauduttu vaihtelevin mielipitein Venäjän sotilaallisen valmiustason nousuun ja yhteistyöhön dollarimarkkinoiden ulkopuolella. Toisaalta on syytä muistaa, että suurissa asevoimissa on taloudellisten väärinkäytösten uhka: Venäjällä on arveltu, että puolustusbudjetista viidennes katoaa päätöksentekijöiden yksityiseen käyttöön luvatta; Yhdysvalloissa summat ovat huomattavasti suurempia, sillä USA:n puolustusbudjetti on puolet maailman puolustusmenoista. Ehkä suurempi ongelma USA:ssa on rakenteellinen korruptio, joka on tällä vuosisadalla räikeimmillään tarkoittanut huonosti perustelujen sotien aloittamista, joita kukaan itsenäisesti sotilaallisesti ajatteleva sotilas ole pitänyt järkevinä. Vastaavia ongelmia on tietenkin ollut myös Venäjällä, mutta korostaisin, että molemmissa maissa. Suomessa puolustusbudjetit ovat erittäin niukkoja ja niitä valvotaan tarkkaan, tästä huolimatta ongelmaksi muodostuvat enemmänkin suurissa hankinnoissa edunvalvonnan vähäisyys.

USA:n viimeisten parin vuoden politiikassa on näkyvänä piirteenä ollut palaaminen vuosikymmenten tai vuosisadan takaisiin taloudellisen omaneduntavoittelun pariin. Kuten Nixon sanoi eropuheessaan syntymävuonnani: ”As a President, I must put the interest of the America first.” Aiempina vuosisatoina protektionistista politiikkaa on puolustettu siten, että toisten vaurastuminen vie taloudelliset mahdollisuudet toisilta. Nykyisen Amerikan politiikan ideologia on siis löyhästi koottu hätävarana vanhojen vuosikymmenten tai vuosisatojen linjauksista.

Nykytilanteessa USA:n päätökset taloudellisista rangaistuksista muille kurittomille ja uhmakkaille maille perustuu siihen oletukseen, että USA hallitsee maailman taloutta. Näin osin onkin ja monissa asioissa on yhteisrintamia – ei kuitenkaan kaikissa. Esimerkiksi omalla alallani rakentamisen ja suunnittelun parissa ei ole mahdollista harjoittaa toimintaa ja rikkoa USA:n asettamia määräyksiä. Oma teoriani seuratessani kiistoja on ollut havainto, että USA näyttää unohtaneen sen, että jos yksi markkinatie suljetaan, syntyy pian toisia laittomia teitä tilalle. Tämä on esimerkiksi nähty Euroopan Unionin pakolaiskriisissä ja uusien entistä kekseliäimpien markkinamekanismien synnyssä. Oma teoriani on ollut, että asettamalla yllättäviä pakotteita on USA tietämättään kannustanut hylkiömarkkinoiden luomista, näin siis sen omasta näkökulmasta. Hylkiömarkkinoiden edustajat näkevät itsensä enemmän uhrin näkökulmasta ja näkevät toimintansa oikeutettuna ja kunnioitettuna. Esimerkki USA:n luomasta markkinamekanismista on EU:n Iran-investointien vetäminen ja myyminen kiinalaisille, jolloin myös Iranin öljyvienti suuntautuu Kiinaan ja jopa Pohjois-Koreaan – tämä ei suinkaan ollut se, mitä USA tavoitteli, käytännössä mikään ei muuttunut. Käytännössä on myös vaikeaa kuvitella, että parin kuukauden kuluttua USA voisi mitenkään saada Kiinan perääntymään pilkkahinnalla saamastaan uudesta markkinakanavasta.

Kun palataan itse pääaiheeseen, valmiustoimintaan, kaikki maat maailmassa harjoittavat valmiustoimintaa. Sen tavoitteena on, että kriisitilanteissa olisi nopea valmius tehokkaasti ja luovasti soveltaa uusia olosuhteita ja reagoida niihin tehokkaasti. Järjestäytynyt valmiustoiminta hyvin harvoin tarkoittaa kriisien muodostumista sotilaalliseen yhteenottoon. Näissä tapauksissa on kuitenkin muistettava, että valtiollisen tason ulkopuolella tapahtuva valmiustoiminta, esimerkkinä Irak, on johtanut valtiolliseen armeijaan verrattavan epävirallisen sotilasvoiman syntymiseen, kun päähuomiota on kiinnitetty vain valtiollisiin ylimpiin johtajiin. Itse väittäisin, että määrällisesti suurimmalle osalle maailman uusista maista perinteinen käsite valtiosta ei ole tarkoituksenmukainen – ainakin ulkopuolisten pitäisi välttää itsepintaista ajattelumallia, jossa kaikki maailman ihmiset mielletään pyramidimallisten valtioiden kansalaisiksi, ja valtioiden vuorovaikutus kuvitellaan olevan pyramidin huipuilla olevien harvojen johtajien väliseksi vuoropuheluksi.

 

 





<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Page 1Ark-toimintaa/Arch-activitiesKuvastoArk-KuvastoLinkitYhteydet/ContactCVBlog