Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Page 1
Ark-toimintaa
/Arch-activities
Kuvasto
Ark-Kuvasto
Linkit
Yhteydet
/Contact
CV
Blog
Kotisivu
ArchDaily – viihdettä vai asiaa?

Arkkitehtuurin julkaiseminen on muuttunut, yksi esimerkki tästä on nettiajan vahvistama ArchDaily – monia kuitenkin mietityttää, onko se viihde- vai asiapalsta.

Entisaikaan arkkitehtuurijulkaisuja ei ollut, tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että piirroksista ei keskusteltu ammattipiireissä. Entisaikaan suuri yleisö näki vain rakennuksia, kun ammattipiireissä keskusteltiin myös painetulla tasolla. Kirjapainotaidon kehittyessä alettiin julkaista entistä enemmän kuvamateriaalia ja esimerkiksi lasimaalaukset kuvakielenä menettivät asemaansa. Lehtien painon yleistymisen myötä 1800-luvulla alettiin kehittää myös ympäristöä ja rakentamista esittävää lehdistöä ja 1900-luvulla arkkitehtilehtien määrä kasvoi kaiken muun julkaisemisen myötä – myös arkkitehdeistä tuli julkisuuden henkilöitä – monet, tunnetuimpana Frank Lloyd Wright, olivat mediassa yhtä seurattuja kuin elokuvanäyttelijät.

Arkkitehtuurilehtien kulta-aika oli 1900-luvulla kun painetulla medialla oli suurin kysyntä. Kaikissa arkkitehtuurimaissa oli vähintään oma lehti, muutamissa maissa jopa kymmeniä, joista erityisesti englannin ja saksankielisiä lehtiä seurattiin maailmanlaajuisesti. Kun 1990-luvulla internet alkoi yleistyä, alkoi se lopettaa lehtien tilauksia 10 -20 vuoden viiveellä ja samoihin aikoihin myös rakennustarvikealan markkinointi ja välitys siirtyi pitkälti tietoverkkopalveluiksi. Tämä kehityskulku on marginalisoinut arkkitehtuurilehdet 2000-luvulla. Itse kuitenkin väittäisin, että arkkitehtuurilehtien marginalisoituminen ei koske ammattilukijoita.

Paperille painetulla arkkitehtuurilehdellä on etuasemia verrattuna digitaaliseen esittämismateriaaliin: voidaan päästä suurempaan mitta-tarkkuuteen, varmaan mittakaavaan ja suuremman informaation liittämiseen yhteen samasta aiheesta selailun ollessa helppoa. Pitää toki paikkaansa, että web-julkaisuista voidaan helpommin etsiä tietoa, mutta toisaalta web-julkaisun laatu ei ole yhtä korkea kuin parhaimmilla toimitetuilla lehdillä.

Tällä vuosikymmenellä arkkitehtiopiskelijoiden kyselyssä saatiin tulos, että heille aikuisviihteen suosituin lähde on ArchDaily, joka esittää päivässä keskimäärin kymmenkunta uutta rakennusprojektia tai artikkelia. Sivusto perustettiin 2008 ja sillä on päivittäin vähintään puoli miljoonaa lukijaa. Sivusto toimii amerikanenglannin ohella myös espanjaksi, portugaliksi ja kiinaksi, mutta noin puolet vieraskielisistä sivustoista on vain käännetty englanninkielisestä pääsivustosta. Siinä kyselyssä oltiin kyllä oikeassa, että ArchDaily on viihdesivusto, mutta sivusto ei sisällä mitään juoruja, sisältää vähän oikeaa uutta ja on pitkässä seuraamisessa suorastaan kyllästyttävä sekä kaavamainen. ArchDailyn kaavamaisuus ei ole katu-uskottavaa, vaan sen laatu on rapistunut. Sivusto voi olla ehkä suosittu, mutta ei laadukas esittämistavan eikä projektien osalta. Kenties huolestumisen aihetta arkkitehtuurin opetuksessa on, jos arkkitehtuuriopiskelijat ja mahdollisesti sen opettajat antavat ArchDailylle painoarvoa. Olen esimerkiksi pääkaupunkiseudun ainoassa korkeakoulutason arkkitehtuurikoulussa kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjastojen keskittäminen on vahvistunut erilliskirjastojen sukeutuessa ja samoin lehtitilausten määrää ja säilytettävien arkistojen suuruutta on jouduttu kapasiteettirajoitusten vuoksi selkeästi supistamaan, käytännössä kyse on kokoelmien muuttumisesta kaatopaikkajätteeksi. Vaikka lehtipuoli on supistunut ja osastokohtaiset kirjastot ovat kadonneet, on pääkaupunkiseudulla silti kaksi erittäin tasokasta julkista arkkitehtuurikirjakokoelmaa, joissa on siltikin myös hyvä määrä lehtiä. Erittäin positiivisena pidän sitä, että nämä kaksi kirjastoa, Suomen Rakennustaiteen Museon kirjasto ja Aalto Yliopiston Pääkirjasto, ovat avoinna rajoittamattomasti yleisölle – monessa muussa maassa vastaavat olisivat avoinna vain erikoisluvilla, tässäkin on pienen Suomen etuja moneen muuhun korkeatasoisten yliopistojen sivistysmaahan verrattuna.

Miksi ArchDaily jää sitten omasta mielestäni vain taidealan viihdepalstaksi? Ensinnäkin ArchDaily on hyvin riippuvainen sekä mainossponsoreista sekä sille pääasiassa mainostamismielessä tuotetusta arkkitehtuurimateriaalista. Sivuston luonne on viihdemäinen ja sen editoinnissa ei ole kovin objektiivista linjaa. Artikkelit sisältävät vähän tekstiä eivätkä mitään kriittistä tietoa ja julkaiseminen toimii vähäisellä budjetilla. Vierekkäin voivat olla esimerkiksi kaupunginosan kokoinen kohde ja yksityishuoneiston sisustus; yksittäisen rakennustarvikkeen mainos ja akateemikon puheenvuoro; historiallinen katsaus klassikko-arkkitehdista ja aloittelevan web-sivuston mainos. Pääasiallisesti sivusto saa aineksensa markkinointimielessä sille hankitusta sisällöistä ja muiden sivustojen artikkeleiden lyhennelmistä. Tekstin määrä on hyvin vähäinen ja projektiesittelyt ovat suppeita ja kaavamaisia. Sivustolla ei ole selkeää päätoimitusta tai tavoitetta, sillä ei ole mitään rajattua kohdesisältöä, paitsi tavoite hankkia arkkitehtuurista kiinnostuneita pitkäaikaisia lukijoita. Sanoisin siis, että sivuston ongelmana on linjattomuus, epämääräisyys ja sisällön puolesta parhaiten tablettikoossa selattava kuvitus. Tämän ohella sivusto ei painota eri kohteita eri tavalla – on ikään kuin sivusto esittäisi tasaveroisesti mainoksen kottikärrystä sekä haravasta ja samanarvoisesti yhtä laajan esittelyn uudesta kaupunginosasta - perusongelmana on siis se, että sivuston pääasiallinen ulkoasu on uutisvirta, mutta lukijoiden mahdollisuus nähdä suoraan pääartikkelit on heikkoa – on vähän kuin seuraisi lajittelemattomia Facebook-kirjoituksia jostain yleisestä aiheesta kuten rakennetusta ympäristöstä. Perusongelmana ArchDailyssa on paitsi oman näkemyksen olemattomuus, myös riskien ottamisen kaihtaminen ja yleisen keskustelun myötäily. Juuri samoista syistä ArchDailyn sisältö on altis ulkopuolisten toimijoiden vaikuttamiselle, samaten kuten esimerkiksi Facebook tai Twitter. ArchDailyn poliittiset vaikuttamisyritykset ovat kömpelöä luettavaa. Teorian tasolla ArchDailyn projektiesittelyissä on yleispiirteenä kiinnittyminen yksinkertaisiin muoti-ilmiöihin niitä sisällöllisesti ymmärtämättä. Kyllä on toki myönnettävä, että kengänkiillottajakin voi hyvin ymmärtää lasiseinäisten pilvenpiirtäjien julkisivurakenteen periaatteen, mutta on eri asia, pystyykö hän toteuttamaan sen arkkitehtina.

ArchDaily on selvästi nykyajan tuote, jossa viihdelehdistö tarjoaa luettavaa vaihtelevan tasoiselle yleisölle. Näkemykseni mukaan yksi suurimmista puutteista on, että sivuston käyttäjät ovat keskimäärin siinä määrin tyhmiä, että artikkeleihin liittyen ei synny älyllistä keskustelua – viime vuonna sivusto lopettikin keskustelupalstat artikkeleihin liittyen, myös siksi, että keskustelu oli tasotonta. Varsinaisesti hankalia aiheita tai mielipiteitä herättäviä aiheita sivustolla ei ole lainkaan. Eurooppalaiset lukijat, jotka ovat tottuneet lukemaan esimerkiksi älyllisiä keskusteluja Domus-lehdestä, teknistä tietoa Detail-lehdestä tai arkkitehtiesittelyjä El Croquis-lehdestä, eivät loppujen lopuksi näe ArchDailyä vakavasti otettavana – sen sisältö on yksinkertaista ja luonteeltaan mainosmaista. ArchDaily joka tapauksessa kirkkaasti ohittaa kotimaiset lehdet, kuten 7-Päivää, Iltalehden tai Ilta-Sanomat, sisällöllisesti ArchDaily on kuitenkin maksetun mainospalstan luonteinen. ArchDailyn yksi puute älyllisellä tasolla on siis kriittisen keskustelun puute ja se, että arkkitehdit esitetään yksiulotteisina maksettujen mainosten esittämistavoin. ArchDailyssä arkkitehdit eivät siis kritisoi toisiaan eivätkä keskustele toistensa virheistä – poikkeuksena on ollut ainoastaan muodista poisjääneet alueet ja ilmiöt ja hyvin järjestäytyneet kaavoitusprosessit. ArchDaily pyrkii siis esittämään eräänlaista kiiltokuvamaista virallisuutta.

Arkkitehtuuriuutisia seuraaville suositan arkkitehtuurilehtien lukemista kirjastoissa – kirjastoissa sen vuoksi, että niissä on riittävä tarjonta. Isoissa arkkitehtitoimistoissa on monesti omat kirjastonsa, joissa on myös tilattuja arkkitehtilehtiä, mutta harvalla kotimaisellakaan arkkitehtuuritoimistolla on mahdollista ylläpitää omaa kirjastoa kymmenillä tilauksilla jatkuvine päivityksineen ja vuosikymmenten vanhoine arkistoineen – se ei ole käytännöllistä eikä tarkoituksenmukaista. Arkkitehtien on syytä olla perillä muista arkkitehdeistä, mutta ei siinä määrin, että heitä pidettäisiin esikuvina. Harrastusluonteisesti on kyllä ymmärrettävää, että arkkitehtitoimistoissa on yleensä arkkitehtuurikirjallisuutta ja lehtiä, eikä niinkään kaunokirjallisuutta, samaten suurilla yrityksillä on varaa ylläpitää suurempia päivittyviä kirjastoja. Nykyisiä arkkitehtejä on syytä tuntea, mutta kuitenkin käytännössä arkkitehtuurikunnan parhaimmisto ei itsestäänselvyytenä ole esillä arkkitehtuurilehdissä tai alan uutisissa. Varsinkin arvioiden ArchDaily-palstaa, vastine ei ole arvostettu arkkitehtuurilehti, vaan kyseessä on viihdepalsta, jonka sisällön laatu ei ole riittävä painetuksi julkaisuksi. Kysyntää laadukkaille arkkitehtuurilehdille siis on olemassa, niin maakohtaisesti kuten myös kansainvälisesti, sillä ne tuottavat myös itse sisältöä.

 

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Page 1Ark-toimintaa/Arch-activitiesKuvastoArk-KuvastoLinkitYhteydet/ContactCVBlog