Taneli Poutvaara
Etusivu
/ Front Page
Arkkitehtuuritoimintaa
/ Architecture activities
Kuvagalleria
Arkkitehtuurigalleria
Suosikkilinkit
Ota yhteyttä
/ How to contact
CV
Julkaisuja
Blog
Kotisivu
Kaksitoista kirjaa Miesistä

Kolmessa viikossa luin 12 kirjaa Mies van der Rohesta. Pohjatietoni ovat olleet lähinnä vierailuja, pohjapiirroksia ja valokuvia harvoista rakennuksista. Lukeminen on kuitenkin kannattanut. Arkkitehtiin viitataan niin usein, että on hyödyllistä olla perillä siitä, mistä puhutaan.

Luin kirjat

Mies van der Rohe / Blaser, 1965, 1972, 1982

Mies van der Rohe / Pawley 1970

Mies van der Rohe / Johnson 1978

Mies van der Rohe  - Furniture and Interiors / Russell 1986

Mies van der Rohe: Architect as educator / IIT 1986

Mies van der Rohe / Spaeth 1985

Mies van der Rohe / Tegethoff 1985

Mies Reconsidered / Zukowsky 1986

Barcelonan Paviljonki / Mikkonen 1990

Das Hause Tugendhat / Brünn 1999

 

Yleisesti näen kirjat sekalaisina ja selvästi eri näkökulmista tehtyinä. Ongelmallista on, että paitsi arkkitehdistä itseltään saatiin vähän irti, myös kaikki aiheen tunnetuimmat asiantuntijat ovat kuolleet. Tarkimmat yleisteokset ajoittuvat Ludwig Miesin syntymän 100-vuotisjuhlan aikoihin.

Esitellyt rakennukset ovat pääosin ilmastosidonnaisia ja teknisesti vanhentuneita. Esimerkiksi energiatehokkuus on vähäistä, koska rakenteet ovat pääosin eristämättömiä. Valtaosa arkkitehdin tuotannosta on ollut tuntematonta, jakautunut katkonaisiin kausiin ja on ollut vahvasti sidonnaista yhteistyökumppaneihin. Kirjoista käy ilmi myös 1900-luvun tunnetuimpien arkkitehtien vajanainen koulutus ja teoreettinen pohja. Useimmat modernin arkkitehtuurin arkkitehdit olivat nykynäkökulmasta enemmänkin taiteilijoita, kuin arkkitehteja. Arkkitehdin puutteellinen koulutus näkyy rakennusfysiikan, rakennetekniikan ja muiden teoreettisten asioiden heikossa hallinnassa. Miesin suunnitelmien rakennetekniikka on pitkälti pohjautunut yhteistyöhön rakennesuunnittelijoiden kanssa, mutta en pidä arkkitehtia itse erityisemmin rakennesuunnittelun insinöörinerona, käsitteiden puuttuessa pikemminkin keskinkertaisena suunnittelijana, joka on kuitenkin ollut monessa suhteessa onnekas ja lahjakas. Ludwig on ollut jossain määrin tuuliajolla vuoteen 1938 saakka ja sen jälkeinen ura on ollut vähän kuin kyydissä olemista. Kuitenkin kirkkaita hetkiä ja oivalluksia on ollut. Ludwig rekrytoitiin 1938 kahdeksi vuosikymmeneksi IIT:hen opettajaksi sekä samaan aikaan suunnittelijaksi, mikä oli hänelle elämisen perusta uudessa maassa – tämä jatkokouluja käymättömän arkkitehdin työllistäminen opettajaksi oli mahdollista sen vuoksi, että moderni arkkitehtikoulutus oli vasta muodostumassa. Kuten Spaeth toteaa, Miesin ja yliopiston pitkä ja molemmin puolin tuottoisa suhde loppui väärinymmärryksen pilveen jättäen jäämistönä kaunaa molemmin puolin.

Johnson on maineestaan huolimatta ollut parempi kuvaajana ja asiantuntijana, kuin Blaser, mutta kokonaisteoksista Russelin ja Spaethin toimittamat kirjat ovat mielestäni sisällöllisesti laadukkaimmat. Toteaisin kuitenkin, että kirjalähteiden materiaali on erityisesti arkkitehtuurin kannalta heikkolaatuista, koska mittakaavat pääosin puuttuvat ja laajuus on vähäinen. Mielestäni missään kirjassa ei ole kovin syvällistä näkökulmaa arkkitehdista. Kaikkien kirjoittajien arkkitehtuurinen teoreettinen omakohtainen näkökulma on mielestäni ollut heikkotasoinen. Erikoisteoksena laadukkain on mielestäni Tugendhat-kirja, joka on pohjustanut omakotitalon matkaa UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Kotimaisesti mielenkiintoinen on Mikkosen kirja myös itselleni tutusta Barcelonan paviljongista, jossa on tarkka katsaus Suomen ilmapiiriin, joka ulkopuolisen näkökulmasta vaikuttaa itseriittoiselta. Varsinaisesti parhaimpana aihekirjana pidän Tegethoffin kirjaa Miesin omakotitaloista, koska se tuo paljon uutta tietoutta sekä Miesin että hänen aikalaistensa ajatteluprosesseista. Monessa yhteydessä olisin tosin toivonut, että Tegethoff olisi arvioinut suorasukaisemmin aikakauden arkkitehtien puutteita. Kotimaisesti kiinnostavaa olisi saada tietoa Miesin projektiarkkitehdin työstä Pietarissa erityisesti liittyen suomalaiseen Siréniin.

Mielestäni jos aiheesta haluaa hyvän yleiskuvan, kannattaa lukea vähintään nämä 2100 sivua. Itse näen hyödyllisenä perehtyä tähän yleisesti paljon keskusteltuun arkkitehtiin, koska häneen on vedottu ja viitattu paljon asioita tuntematta. Toteaisin Ludwigin jäävän siltä kannalta historian hämärään, että hänestä tiedetään kuitenkin suhteellisen vähän kirjoista päätellen. Arkkitehdin oma näkemys on ollut omasta ajastaan riippuvaista, joten teknisten puutteiden vuoksi hänen tuotantonsa ennen 52 ikävuotta on ollut rosoista ja myöhempi tuotanto on ollut pääosin amerikkalaisten ohjauksessa. Kuitenkin arkkitehti on ensimmäisenä tuonut esille kokolasiset tornijulkisivut ja yhden ja toisenkin omalaatuisen käsitteen, vaikkakin heikolla teknisellä kehittelytasolla. Siten on vaikeaa arvioida, kuinka omaperäisiä käsitteet ovat ajassa olleet. Vaikka arkkitehtuurin historiankirjoituksessa tuodaan esille vain muutamia arkkitehtejä, voisi heidän roolinsa olevan osin myös syntipukin rooli, sillä ajan hengessä on ollut paljon vuorovaikutuksessa olevia ilmiöitä. Keskeisenä henkilönä myöhemmin pidetyn Miesin vaikutuksia on ollut laajalti omalla ajallaan niin Suomeen, muualle Eurooppaan kuin nykyään johtaviin amerikkalaisiin arkkitehtuurin suuryrityksiin. Monesti, kuten omakohtaisesti itsenikin osalta, vaikutteet ovat levinneet usean vaiheen kautta ja epäsuoraan, sillä Ludwig on tosiaan ollut merkittävästi enemmän taiteilijan kaltainen ukkosenjohdatin, kuin nykymääritelmän mukainen arkkitehti. Siten raja hänen määrittämänsä tyylin ja sen välillä, mitä hän on itse päättänyt, on yhtä häilyvä, kuin Abraham Lincolnin vaikutus maailmanlaajuiseen vapaakauppaan.

Mies van der Rohe, Frank Lloyd Wright ja Le Corbusier ovat muodollisen koulutuksen puutteestaan huolimatta maailman tunnetuimmat arkkitehdit. Suomen lyhyen historian aikana kotimaiset arkkitehtuurin ilmiöt eivät ole olleet kansainvälisesti kärjessä, mutta ovat olleet säänneltyjä ja tuottaneet tasalaatuista rakentamista oman maan tarpeisiin. Elintaso on kasvanut maailmanlaajuisesti verraten suhteellisen korkealle, mutta elinkustannukset ovat olleet suuria. Kuitenkin Suomesta ovat puuttuneet maailmanlaajuisesti johtavat ilmiöt ja aatteet. Syynä on myös maamme kansainvälisesti vähäinen merkitys, pieni väkiluku sekä merkittävien luonnonvarojen puute.

Olen nähnyt Miesin projekteista Berliinin taidemuseon muutaman kerran, ja lähinnä sen konstruktio on ollut vaikuttava. Barcelonan paviljonki vuodelta 1929 on minulle puolestaan tullut tutuksi etupäässä sillä perusteella, että se on ollut yleisesti laaja keskustelunaihe. Tutkimuskohteena se on tosin kiinnostava, mikä puoltaisi sitä, että minulla on ollut liian vähän aikaa kohteen arviointiin. Paikan päällä kohteesta jäi mieleen lähinnä aurinkoinen sää, joten paviljonki ei tosiaankaan ole Barcelonan huipennus. Haus Tugendhat vuodelta 1930 on minulle tuttu kohde jo neljännesvuosisadan ajan. En koe sitä kuitenkaan erityisen kiinnostavana tilallisesti arkkitehtuuridokumentit tuntien, mutta luonnehtisin sitä oman aikansa optimismin huipentumaksi, vaikkakin nykyään teknisesti vanhentuneeksi. Omana aikanaan kohde oli teknisesti uudenaikainen, sanoisin kohdetta arkkitehtuurin laadun puolesta jopa Euroopan tunnetuimmaksi omakotitaloksi. Vastaavista tunnetuista rakennuksista itselleni Villa Savoye on ollut pääosin pettymys sokkeloisuuden vuoksi ja Villa Mairean tunnen pääosin arkkitehtuuripiirrosten ja valokuvien pohjalta. Yleensä tunnetuilla omakotitaloilla on ollut suurempi maine, mitä rakennukset ovat käytännössä. Tugendhat on ainoa Miesin itse suunnittelema kohde, joka on hyväksytty UNESCO:n maailmanperintökohteeksi ja rakennuksella on myös merkitystä ammattipiireissä hänen uransa tunnetuimpana omana työnä. UNESCO-kohteita ovat myös Bauhaus, jolla on Tegethoffin esille tuomia kiinnostavia yhteyksiä Miesiin, sekä Rietveld haus, joka liittää Miesin yleisemmällä tasolla aikakauden pääilmiöiden kautta venäläiseen konstruktivismiin ja de Stijl-liikkeeseen. Itse arvioisin, että Tugendhat on kelvannut maailmanperintökohteeksi nimenomaan sen vuoksi, että Barcelonan paviljonki on kiistelty rekonstruktio – nämä kaksi rakennusta jäivät ainoiksi kohteiksi, joissa Miesin suunnittelupanos oli korkea ja omaperäinen. Näin toteaisin nimenomaan sen vuoksi, että Villa Tugendhatin jälkeen Miesiä ei jätetty enää toteuttamaan suunnitteluaan yksin. Poikkeuksellista oli myös, että suunnitelmat kelpasivat ja arkkitehti sai melko vapaat kädet sekä anteliaan budjetin. Näihin poikkeuksellisiin olosuhteisiin kenties kiteytyy Haus Tugendhatin ja Barcelonan paviljongin historiallinen merkitys, vaikkakin nykyään puolikaupallisina kohteina nämä rakennukset elävät arkisen laskelmoivaa ja ehkä latteaakin taide-elämää. Pidän Miesin Amerikan kauden töiden omaperäisyyttä kyseenalaisena.

Yleisesti luonnehtisin Miesin useimpia projekteja pioneerien paratiisiksi, turvallisuus riippuu ainoastaan uskosta insinööritekniseen osaamiseen. Tämä on ollut myös yksi syy esteisiin hänen myöhemmän urakehityksensä tiellä. Miesiä arkkitehtina luonnehtisin taiteilijaksi, joka on suunnittelijana kasvanut kompromisseihin ja mukautumiseen ja hän on elänyt neljä pääkautta:

1) Yhteistyöhön harjoittelun muodossa, jolloin hän oli vanhan Saksan eturivin suunnittelijoiden seurassa

2) Yhteistyöhön Saksan avantgarden kanssa, jolloin hän oli yhteistyössä Lilly Reichin sekä lahjakkaiden rakennesuunnittelijoiden kanssa

3) Lyhyeen päämäärättömään kauteen Saksassa päättyen maanpakoon, johtuen mielipide-eroista kulttuuriympäristössä

4) Viimeisenä yhteistyöhön nousevassa Yhdysvalloissa paikallisten teknisten suunnittelijoiden sekä arkkitehtien kanssa sekä opetustehtäviin IIT:ssä. Viimeisellä kaudella hän suunnitteli sekä Yhdysvaltoihin että kansainvälisesti, ikään kuin sai uuden elämän ollessaan vanha, joskin vanhana ja raihnaisena siitä oli vähän iloa verrattuna 20-luvun huippukauteen, jolloin hän oli vielä fyysisesti elossa.

Osin Mies on ollut hahmotettavissa, pääosin hän on ollut vain pieni osa oman aikansa ilmiöitä. Miesin yksityiselämä on kirjojen perusteella hahmottunut melko ankeana sekä rajoittuneena ja varsinkin Yhdysvalloissa hän on varmasti kokenut olonsa vieraantuneeksi sekä ulkopuoliseksi, yrittäen kovasti etsiä sisältöä elämäänsä historiallisista saavutuksistaan. Varsinaisesti elämäntaparemonttiin hänellä olisi ollut tarvetta jo 20-luvulta alkaen. Näkyvään seremonialliseen asemaan joutuneena Yhdysvaltojen kautenaan hänellä oli paineita vastata korkeisiin odotuksiin sekä kovaan kritiikkiin.

 

12.03.2016 Taneli Poutvaara

 

 

 

 

 

<< Takaisin Lisää kommentti
0 items total
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Syötä kuvan tunnistekoodi*
Päivitä kuva




Etusivu/ Front PageArkkitehtuuritoimintaa/ Architecture activitiesKuvagalleriaArkkitehtuurigalleriaSuosikkilinkitOta yhteyttä/ How to contactCVJulkaisujaBlog